Ei kohden koskaan
Sellaisia me ihmiset olemme. Teki niin tai näin, niin aina usein, kuitenkin väärinpäin. Elämme valitusten ja valittajien aikakautta. Onpa jopa ihmislaji, joka saa tyydytystä ja itsetunnon kohotusta siitä, että he rustailevat valitusasiakirjoja asioista ja päätöksistä, joiden sisällöstä ja valmistelusta he eivät kuitenkaan tiedä ja ymmärrä paljoakaan. Mutta kun on oikeus valittaa… Toki itsessään muutoksenhakuoikeus päätöksiin on tärkeä ja demokratiaan kuuluva kansalaisen perusoikeus.
Evankeliumitekstimme puhuu Johannes Kastajasta ja sitten Jeesuksesta. Johanneksen tehtävä oli valmistella väkeä Jeesuksen tulolle. Nämä miehet olivat aikalaisia ja kasvoivat aikuisiksi yhdessä. Toisen tuli vähetä ja toisen kasvaa. Niinhän todella kävikin. Johannes nöyränä miehenä tyytyi osaansa ja väistyi päänsä menettäen näyttämöltä. Sitten Jeesus aloitti varsinaisen julkisen toimintansa.
Minusta tuntuu, että Johanneksen ja Jeesuksen toimintatavat olivat hiukan erilaiset. Johannes kastoi ihmisiä ja harrasti tuomiohenkistä ja jyrkkää yksinpuhelua eli tuomiopäivänjulistusta. Hän oli ulkoiselta olemukseltaan ja elintavoiltaankin hyvin outo ilmestys. Jeesuskaan ei ollut ihan normityyppi, kun hän ei piitannut tavallisesta työnteosta. Jeesuksen isä oli kyllä opettanut pojalleen puusepän hommia ja talonrakentamista, mutta poikapa valitsi toisen tien. Hän rupesi opettajaksi ja ”elämäntapaintiaaniksi”. Eikä tässä vielä kaikki. Jeesuksen ura huipentui pappien ja muiden ”jumalanmiesten” kauhuksi ja ärsytykseksi siihen, että hän rupesi vielä Jumalan Pojaksikin.
Jeesukseenkin loukkaannuttiin. Hän toteutti vuoropuhelua, keskustelua sekä ihmisten kohtaamista. Mikä parasta kohtaamispaikkoina oli usein ihmisten kodit ja muut paikat, joissa kohdattavat olivat kaikkein aidoimmillaan ja alasti riisuttuina kaikista yhteisönsä rooleista. Moni ihminen tuli elämänsä ensimmäistä kertaa aidosti kohdatuksi, mutta moni lähti ”ovet paukkuen” pois kuten aikoinaan Johanneksenkin luota..
Todellinen muutos ihmisen elämässä tapahtuu silloin, kun hän tajuaa, että puheessakin sanojen välissä on tyhjää. Jotta tulisi kuulluksi, pitää puhutuille sanoille antaa tilaa. Usein eniten puhuu, kysyy ja vastaa hiljaisuus ympärillä ja se tila, joka on sanojen ympärillä ja rivien välissä. Joskus sanomattomat sanat koskettavat eniten. Kuulemisen jälkeen tulee kuunteleminen ja sitten tulee aito kohtaaminen. Siinä taidossa Jeesus oli mestari, ja sille samalle ihmisenä kasvamisen tielle Hän kutsuu nyt meitäkin.
Harri Henttinen
