Rentoutuskellunnassa irtautuu kehosta

Vuodenvaihde on monille muutosten ja uuden aloittamisen aikaa. Mitäpä jos vuodenvaihde olisikin aikaa itselle ja rentoutumiselle? Rentoutuneena ihminen palautuu ja kerää voimavaroja, joita muu elämä kuluttaa. Rentoutuskellunta tarjoaa erinomaisen mahdollisuuden kokea rentoutumisen tunne aivan uudessa ulottuvuudessa.

Rentoutuskellunnassa irtautuu kehosta | Terveys | Kotiseutulainen

Tankillinen suolavettä

Rentoutuskellunta tarkoittaa sananmukaista kellumista sitä varten tehdyssä kelluntatankissa. Tankissa on ihonlämpöistä eli noin 36 asteista vettä, johon on sekoitettu yli 500 kiloa Epsom-suolaa. Suolavesi kelluttaa, mutta suolalla on lisäksi terveysvaikutuksia. Rentoutumiseen liittyen suolan kerrotaan rentouttavan lihaksia ja nopeuttavan palautumista sekä rauhoittavan stressiä ja ahdistusta, mikä vaikuttaa myös unensaantia parantavasti. 

Kutomolta löytyy kelluntatankki

Toimitus kokeili rentoutuskelluntaa Kutomon fysioterapian tiloissa. Kellunta oli saatu lahjaksi läheisiltä. Kutomon rentoutuskelluntatankille on varattu oma rauhallinen ja kauniisti sisustettu huone, jossa on myös pesutilat ja wc. Kokonaisvaltaisen rentoutumisen kannalta on tärkeää, että asiakas kokee olevansa omassa rauhassaan lukitun oven takana, sillä tankissa ollaan täysin alasti. Alastomuus takaa sen, että asiakas kokee sulautuvansa veteen ja kokee täyden vapauden tunteen.

Kokemuksia tankin sisällä

Ensin käydään huolellisesti pesulla. Pesuaineita ei käytetä. Pitkät hiukset on sidottava ja korviin laitetaan korvatulpat suolaveden korviin valumisen estämiseksi. Sen jälkeen siirrytään kelluntatankin sisälle. Pään alle voi laittaa siihen tarkoitetun tyynyn. Tankin kannen voi jättää hieman raolleen, mikäli et halua sitä kokonaan kiinni. Sitten kellutaan. 

Tankin sisällä on mukavan lämmin eikä koko kellunnan aikana tule kylmä. Tankin sisällä on hieman hämärää, mutta ei pimeää, vaan vaihtuva värivalaistus rauhallisine sävyineen. Kellunta alkaa 10 minuutin rauhallisella musiikilla, jonka jälkeen hiljaisuus valtaa tankin. Kestää jonkun aikaa, että rauhoittuu oudossa tilassa uuden kokemuksen äärellä, mutta sen jälkeen kellunta viekin mennessään. Keho rentoutuu niin, että veteen voisi lähes nukahtaa kelluessaan. Oletko kokenut joskus irtautuvasi kehosta? Tankissa nimittäin voi käydä niin. Se vasta erikoinen kokemus onkin, mutta sen saa aikaan vain täydellinen rentoutumisen tila. 

Rentoutuskellunnan vaikutuksista kerrotaan, että tankin hämärässä pääsee eroon aistitulvasta, mikä saa aikaan ajattelun selkiytymistä, kun ajatukset saavat vapaasti tulla ja mennä. Tankissa aika pysähtyy, samoin asiakas pysähtyy oman itsensä ja hyvinvointinsa äärelle. Tämä on totta. Tankissa ei voi tehdä muuta kuin olla. Tietoisesti voit auttaa rentoutumista keskittymällä hetkeen. Sen takia onkin hyvä, että kellunta-ajan lähestyessä loppuaan tankki ilmoittaa siitä. Kelluntaan varattu aika kuluu alun jännittämisen lieventyessä nimittäin salakavalasti.

Kun kellunta on ohi, noustaan vedestä ja mennään suihkuun pesulle. Suola tekee ihon liukkaaksi. Suihkun jälkeen saa vielä hetken aikaa käyttää veden juomiseen ja mahdollisesti myös ihanien herkkujen, kuten tuoreiden mansikoiden ja suklaakonvehtien nauttimiseen. Hetken istuskelu on tarpeen kehon tasaamiseksi kellunnan jälkeen. 

Kellunta sopii useimmille

En tiedä pääsinkö eroon jumeista ja kolotuksista tai vähenikö turvotus kehostani. Sen voin taata, että rentoutuskellunnassa todellakin rentoutuu, jos sille antaa mahdollisuuden. Kelluntaa voi rehellisesti suositella katkaisemaan stressiä, kiirettä ja aistien ylikuormitusta. Uskon, että kokemuksesta olisi hyötyä monille tämän päivän suorittajakeskeisille paahtajille. Kokemus itsessään on antoisa kaikessa erikoisuudessaan, alastomana suolavedessä tankin sisällä kelluessa. 

Huomio! Kellunta ei sovi (www.vkfysio.fi):

  • Kuukautisten aikana
  • 2 viikon ajan hiusten värjäyksen jälkeen
  • Ihokarvojen poiston jälkeen
  • Jos sinulla on haavoja
  • Jos sinulla on uusia tatuointeja
  • Huimauksesta kärsiville
  • Alhaisesta verenpaineesta kärsiville
  • Sydämen toimintahäiriöisille
  • Munuaisten vajaatoiminnasta kärsiville
  • Epileptikoille
  • Raskauden loppuvaiheessa
  • Alkoholin vaikutuksen alaisena

Lisätietoja antaa Kutomon Fysioterapia ja Liikuntakeskus.

Aiheeseen liittyviä juttuja