Tyhjeneekö pankkitili Hiihtolomalla?

Meidän perheelle joululoma, hiihtoloma, syysloma tai pääsiäisloma eivät koskaan ole olleet niitä, jolloin lomareissuille lähdetään. Kaikki on silloin kalliimpaa ja kuka haluaisi jonottaa kylpylän ainoaan mäkeen puoli tuntia? Koulujen loma-ajat on pyhitetty perheelle, ystäville ja kalliit reissut jätetään ajankohtiin, jolloin on alennuksia tai normaalihinnat.

stacked round gold-colored coins on white surface

Hiihtolomalla nukumme pitkään ja laahustamme tukat pystyssä yöpuvuissa puoliinpäiviin, ulkoillaan lähimetsissä ja herkutellaan elokuvien äärellä kotisohvalla. Ystäväperhe kutsutaan yöksi ja lapset näkevät ystäviään pitkällä kaavalla. Siirrytään ruokailemaan lattialle ja rakennetaan koko perheen voimin  ruokapöydälle pikkulegoista valtava maailma, jolla lapset leikkivät vielä kuukausi hiihtoloman jälkeenkin. Jopa teinit tykkäävät rakentaa linnansa joukkoon. Pakataan eväät kassiin ja lähdetään kävellen 9 kilometrin päässä olevaan pieneen kyläkahvilaan. Matkalla syödään eväät ja perillä jäätelöt, kuluu kokonainen päivä ja kaikilla on sikahauskaa ja loma tulee halvemmaksi kuin arki. 

Ostamme kalliimmat reissut esimerkiksi vuoden lopussa blackfriday tarjouksista koko vuodeksi, esim. kolme kylpylälahjakorttia, näin säästämme reissun hinnasta yli puolet. Valitsemme parvekkeellisen huoneen, toimii hyvin jääkaappina.  Matkustusajankohdat ovat keväällä, syksyllä ja talvella. Ja yleensä valitsemme arkipäiviä esim. sunnuntaista tiistaihin, eipä ole ruuhkaa ja muutamia kertoja on jopa tuntunut kuin suurperheellämme olisi privat kylpyläosasto käytössä. Omia eväitä on niin, ettei tarvitse kuin kerran päivässä maksaa ravintolaruuasta, jota lapset eivät edes oikein syö. Mukana on nuudelia, lihapullia, nakkeja, karjalanpiirakoita, mehuja, makkaraa grillattavaksi jne. Kesällä ei mennä kylpylöihin, silloin polskitaan luonnon vesissä ja yövytään vaikka teltassa, ystävillä tai jossain halvassa mökissä. 

Raha ei tee ketään onnelliseksi, varsinkaan, jos loppukuun ruokarahat menivät muutaman päivän lomareissuun. Suunnittele siis jotain ilmaista! Haasta itsesi, kuinka halvalla voit järjestää mahtavan loman koko perheelle! Ajattele, miten ylpeä olet itsestäsi ja lapsistasi loman päätyttyä, kun kaikilla olikin mukavaa ihan ilmaiseksi!  Olen huomannut, että mitä enemmän, sitä vähemmän. Kun lapsi pääsee tai saa jotain tosi paljon, sitä ei osata yhtään arvostaa. Jos lapsi taas käy kerran lapsuudessaan kylpylässä, hän taatusti muistelee sitä vielä aikuisena omien lastensa kanssa. 

Minun lapseni elävät moninkertaisesti varakkaammassa tilanteessa kuin minä omassa lapsuudessani. Silti en muista kertaakaan lapsena ajatelleeni, että jotain puuttuisi ja TODELLA usein ajattelen että meidän lapset saavat aivan liikaa. Eivät millään ymmärrä, ettei kaikkien elämä ole kuin meidän ja silti heillä on oikein hyvä elämä. Siksi puhun heille todella usein, kuinka etuoikeutettuja ovat, kuinka monella on toisin ja miten hyvä olo tulee kun voimme omastamme antaa niille, joilla ei ole. Ja ennen kaikkea koitan opettaa näkemään asiat monelta kantilta. Kuinka mukavan päivän voi luoda tyhjästä, ilman raha tai matkaa. Sillä ilo, kiitollisuus ja hyvä olo lähtee sisältä.

Tässä vinkkejä vielä lomalle:

  • Leipokaa keksejä tai syökää koko taikina.
  • Sano illalla, että hups tänään ei mennäkään nukkumaan, vaan kaikki saa valvoa niin pitkään kuin suinkin jaksaa.
  • Kömmi teinin viereen, halaa ja pussaa ja kysy mitä hän haluaisi tehdä, Kyllä teinikin sulaa kun saa läheisyyttä.
  • Iskä ja äiti , pukeutukaa aamulla toistenne vaatteisiin ja esittäkää toisianne koko päivä.
  • Ykkösellä sisään ikätason mukaisesti…lapset todennäköisesti tietävät mistä leikistä puhun.
  • Laita itsellesi herätys aikaisin, piilota ympäri taloa pieniä lappuja joissa lukee esim. saat keksiä koko perheen yhteisen leikin, saat kaksin aikaa isän kanssa klo 10, saat päättää mitä syödään lounaaksi tai voit päättää miten perhe pukeutuu tänään tai mitä ikinä keksitkin laittaa lappuihin. Seuraavaksi laita jokin hauska laulu soimaan niin, että kaikki heräävät siihen. Teineille sopii esim….voiko ihanammin päivän enää alkaa, onko ihanampaa aamua kuin tää… Ja mene halaamaan iloisena kaikkia sängyssä ihmetteleviä ja kuiskaa, että olet piilottanut paperilapun jossa on jotain pientä hauskaa tiedossa.
  • Ihan pikkuisten kanssa superhauskaa on syödä vaikka ruokapöydän alla majassa aamupala tai välipala.
  • Jos kaipaat itse seuraa tai vaihtelua, kutsu  tuttavaperhe nyyttärimeiningillä ja tehkää yhdessä lasten kanssa kaikkea kivaa.
  • Kokeilkaa kuinka suuren pallon lumesta voi tehdä. Tai painakaa kasvot lumeen ja ottakaa valokuva, kamera kääntää kuvat hauskoiksi, tämä kannattaa kaikkien kokeilla, ihan superhauskaa.

Usko pois: Asenne ratkaisee enemmän kuin raha. Mielikuvitusta, heittäytymistä – Sinusta on siihen, kun vain uskot, että on!

Anniina Pöyri

Aiheeseen liittyviä juttuja