Sana sinulle: 1. adventti
Miten oudolta mahtoikaan näyttää joukko pölyisiä matkalaisia, joiden edellä kulkee naurettavalla pienellä aasilla vaatimaton mies.
Aasinvarsa on niin pieni, että miehen jalat laahaavat maata. Hänen seuralaisensa levittelevät vaatteitaan tielle aasin ja ratsastajan eteen. He ovat riemun ja innostuksen vallassa ja huutavat ylistystä Jumalan suurista teoista. Moni varmasti tarkasteli kulkuetta uteliaana. Mistä oikein on kysymys? Oli niitäkin, jotka paheksuivat. Heidän mielestään näky oli nolo ja spontaani tunteenilmaus sopimaton. Olkaa hiljaa, fariseukset hyssyttelivät opetuslapsia, jotka ylistivät Jumalaa. Ei noin saa tehdä.
Lapsi ei vielä hillitse itseään, vaan ilmaisee kaikkia tunteitaan vapaasti. Kasvaessamme opimme kontrolloimaan käytöstämme. Opimme mitä on häpeä, kun emme ole toimineet niin kuin toiset ja joudumme silmätikuiksi. Opimme välttämään joukosta erottautumista. Opimme pitämään suumme kiinni, jotta emme vetäisi huomiota itseemme. Opimme olemaan hiljaa silloinkin, kun pitäisi avata suu. Vaikenemme häpeästä, pelosta, mukavuudenhalusta, tottumuksesta. Toisten hyssyttelystä. Ei tehdä tästä nyt numeroa.
Jerusalemiin saapuva Jeesus osoitti, että vaikenemisen aika on ohi. Jos ihmiset ovat hiljaa, niin kivet huutavat Jumalan ylistystä. Ja jos ihmiset vaikenevat, niin vääryys huutaa kuitenkin maasta taivaaseen asti. Meillä on lupa ja velvollisuus avata suumme vääryyden edessä. Se vaatii myös omien sokeiden pisteiden havaitsemista. Olenko niin tottunut ja turtunut joihinkin asioihin ja ilmiöihin ympärilläni, etten näe, mikä on pielessä? Onko omassa tavassani kohdella toisia ihmisiä parantamisen varaa?
Hoosianna; auta, pelasta! Kuninkaalle osoitettavassa tervehdyksessä yhdistyvät avunpyyntö ja ylistys. Se on huojentunut huudahdus. Vapahtaja saapuu vihdoinkin.
Päivi Vähäkangas
Kirjoittaja on kirkon ulkoasiainosastolla työskentelevä pappi ja teologian tohtori
