Hämeen Härkätie – Ikivanha suvitie

Palataan hetkeksi aikaan, kun Uusimaa jäi hämäläisten erämaiksi. Kun Häme sentään ulottui mereltä merelle.

Hämeen Härkätie - Ikivanha suvitie | Kotiseutu | Kotiseutulainen

Hämeen Härkätie on Vanajan Hämeen ja Varsinais-Suomen rautakautisten asutusalueiden välille syntynyt kaupan ja eränkäynnin kulkureitti. Keskiajalla se oli Turun ja Hämeen linnojen sekä Turun tuomiokirkon ja Hattulan Pyhän ristin kirkon yhdystie ja Suuren Rantatien ohella tärkein maantie Suomessa. Se on myös pohjoisin osa halki Euroopan kulkevaa Santiago de Compostelan pyhiinvaellusreittiä.

Hämeen Härkätietä aiemmin vesiväylät olivat Hämeestä vieneet länteen Vanajaa ja Kokemäenjokea myöten Selkämerelle ja kaakon suuntaan Suomenlahdelle Uudellemaalle, jonka joet olivat vähävetisinä vaikeakulkuisia, ja kun samalla Salpausselkä teki tavaroitten kuljetuksesta lähes mahdotonta, Uusimaa jäi hämäläisten erämaiksi. Hämeestä on sanottu, että se ulottui mereltä merelle. 

Ammoiset yhteydet

Hämeen suurista erämaista ei ollut merelle ulottuvia vesireittejä lounaasen, joten luonteviksi kulkuväyliksi muotoutuivat metsään tallatut urat. Härkätie oli vuosisatoja tällainen pahainen polku, joka johti Rengon ja Liedon välisen Tammelan ylängön lähes läpikulkemattomien kuusitiheikköjen halki. 

Härkätien ikäämistä 800-luvulle on perusteltu sillä, että niin Turussa kuin Hämeenlinnassa on tuolloin ollut pysyvää asutusta. Varikonniemen kaivauksissa on löytynyt asutus, jonka arvellaan kehittyneen kaupunkimaiseksi 800-luvulla; radiohiilitutkimus on ajoittanut yhden uuninpohjan 500-luvulle. Rakennuksien lukumäärä on olettettu olleen sata, pinta-alaksi seitsemisen hehtaaria. Alueen ympäriltä on löytynyt 350 metriä parin metrin levyistä kivimuuria, jota pidetään Suomen vanhimpana. 

Varinkoniemestä löydettin myös padottu satama-allas, jolla on pituutta 150, leveyttä 40 ja syvyyttä 6-8 metriä. Altaalle oli myös rakennettu savesta aallonmurtaja. Viimeiset rakennukset tehtiin ilmeiseti 1200-luvun puolenvälin aikoihin. Tällaisia muinaiskaupunkeja arvellaan olleen muitakin, mutta niiden rauniot ovat vielä löytämättä.

Ratsutie ja kesätie 

Hämeen linnan seutu oli kehittynyt Hämeen Härkätietä tutkineen Jaakko Masosen mukaan muinaisten keskiaikaisten vesi- ja maareittien risteykseksi, jossa kohtasivat Aurajoen suuhun vienyt Härkätie sekä itään Viipuriin johtanut Ylinen Viipurintie, josta erkanivat tiet Pälkäneen kautta Tammerkoskelle ja Kokemäenjoen suuhun. Meritie, Hämeentie ja Porvoo-Hollola-tie yhtyivät Suureen Rantatiehen. Linna rakennettiin siis vanhan ja vankan hämäläisalueen keskukseen. 

Hämeenlinna kauppapaikkana on pysynyt kohdillaan.  Turku lienee muuttanut omaansa, kun Aurajoki ei maannousun takia ole riittänyt laivojen syväyksiin. llmeisesti Koroisten piispanlinna on ollut ensimmäinen Turku, sitten Lieto ennen nykyisiä Aurajoen rantamaita. 

Matkan on arveltu jalan kuljettuna kestäneen lähes viikon, kuninkaan pikalähetit suoriutuivat ratsain parissa päivässä. Nykyisin vanhaa Hämeen Härkätietä on nähtävissä jonkin matkaa hiekkapintaisena Liedon Vanhalinnan lähellä osana historiallista kulttuurimaisemaa.

Hämeen Härkätie oli käytössä ratsutienä ja kesätienä, sillä se ei soveltunut suurien tavaramäärien kuljetukseen upottavien pehmeikköjen takia. 

Vasta keskiajalta asiakirjoja

Ensimmäiset historialliset maininnat Hämeen Härkätiestä ovat 1500-luvulta. Asiakirjat kertovat, että Itämeren aluetta hallineet tanskalaiset sotavoimat perääntyivät Kustaa Vaasan vapaussodassa 1523 Turusta Hämeenlinnan kautta Viipuriin vanhaa kesätietä pitkin.

Vuonna 1556 Jaakko Teitti luetteloi kuninkaalle kaikki Hämeenlinnasta Turkuun kulkevan tien varren kievarit:  ensimmäinen oli Rengossa Hauhon kirkkoherran omistamassa talossa – joko Kuittilassa tai Uuudessakylässä – seuraava Tammelan Portaassa, edelleen Someron Lahdenkylässä, Marttilan Juutilassa ja Liedon Pinomäessä.

Paikannimien perusteella Härkätien ikää voidaan nimistöntutkija Timo Alasen mukaan siirtää vielä hieman varhemmaksi: Vuonna 1458 tai 1459 pidettiin Portaan  käräjät, joilla lautamiehenä oli muiden mukana poual Sillanpääst. Tuomio osoittaa, että Härkätietä varten oli Turpoonjoen yli rakennettu silta. Erityisesti talvisilta-, silta-, reki- ja porras-paikannimien perusteella on myös voitu selvittää tärkeiden talviteiden reittejä.

Vaihtokauppaa

Tavarankuljetuksesta on yksityiskohtaisia merkintöjä vasta 1600-luvun Turun tullitileissä. Niiden mukaan tammikuiset Pyhän Henrikin markkinat olivat vuotuisen kaupankäynnin kohokohtia; Hämeen Härkätie alkaa Turusta Hevostorilta.

Kauppa oli vaihtokauppaa. Erityisen haluttuja olivat soopelin, kärpän, näädän ja saukon nahat ja majavan kuivatuista sukurauhasista jauhettu sukupuoliseen kyvyttömyyteen, sydänvaivoihin ja epilepsiaan vaikuttanut ihmelääke hauste. 

Näitä vaihdettiin aseisiin, koruihin, tekstiileihin ja erityisen arvokkaaseen suolaan, jota oli kuivauksen rinnalla ryhdytty käyttämään tärkeimmän vientituotteen eli kalan säilömisessä.  Kysymys ei ilmeisesti ollut nappikaupasta, sillä asiakirjojen mukaan esimerkiksi joku Turun kauppias oli toimittanut kerralla yli 400 000 nahkaa Tallinnaan. 

Kruunun tarpeita

Hämeen linnan tilikirjoista käy ilmi, että kuninkaan vaatimukset ja hallinnon tarpeet olivat lähes loputtomat. Anna-Mari Vilkunan tutkimusten mukaan talonpojat kuljettivat Turkuun kruunun verotavaroina viljaa, maltaita, voita, talia, kuivattuja haukia, kuivattua pikkukalaa, suolalohta, savustettuja lampaanruhoja ja nahkoja. Kotimatkalla oli linnaan toimitettavaksi suolatynnyreitä, rautaa tai ulkomaalaista verkakangasta. 

Kuninkaalla oli myös jatkuvasti pulaa työvoimasta. Hän vaati kirjeissään vouteja lähettämään kruunun palvelukseen piikoja ja renkejä sekä erityisesti ahkeria työmiehiä Tukholman ja Grispholman linnojen rakennustyömaille. Vuonna 1540 Hämeen Härkätietä pitkin asemiehet saattoivat 179 henkeä kuninkaan palvelukseen Tukholmaan. 

Musta surma saapui 

Härkäteitä pitkin kulkeutuivat myös läntinen kulttuuri ja tavat Turusta Hämeeseen ja Hämeenlinnasta siirtyi kauppamatkoilla itäisiä vaikutteita Turkuun. Härkätie yhdisti myös Hämeen äiti-kirkon eli Hattulan Pyhän ristin kirkon, Rengon Pyhän Jaakon kirkon ja Turun tuomiokirkon.  

Kauppiaiden mukana levisivät myös kulkutaudit: Keski-Euroopasta saapui 1300-luvulla musta surma eli bakteerin aiheuttama paiserutto, jonka uhreiksi täällä joutui muutamia satoja; Euroopassa ja lähialueilla 20 – 50 prosenttia väestöstä eli miljoonia.  

Tämä rutoksi nimetty tauti ilmestyi ajan kuluessa yhä uudelleen. Turun linnanvoudin mukaan 1500-luvun alussa koko kaupunki oli lähes tyhjillään ihmisten paettua ruttoa. Myöhemmin esimerkiksi Turun markkinat oli peruttava 1530-luvulla, koska maakuntien kauppiaat eivät tartunnan pelossa uskaltaneet tulla kaupunkiin. 

Tuolloin sulkuja ja rajoituksia ei määrätty vaan suojautuminen oli opittu. Vieläkin elää sanontana, että jotakin asiaa kartetaan kuin ruttoa.

Paljon rakentuu näkymättömän päälle

Historia ei ole pelkkiä faktoja vaan siihen liittyvät myös kokemus ja ymmärrys, jotka ovat kiinnittyneet vaikkapa ikivanhaan, kaartelevaan ja mäkien laelle kiipeilevään hämäläiseen suvitiehen, jolle ainakin kerran kesässä edelleen kannattaa lähteä. Tien varren paikannimet saattavat olla kiinnostuneelle matkaajalle viittoja myös tarinoiden ja kertomuksien maailmaan. Tutkitun tiedon vieressä riittää tilaa todennäköisyyksille ja mielikuvitukselle. 

Teksti: Pirjo Poutanen, kuvat: Jouni Nukkala

Aiheeseen liittyviä juttuja