Vuoden teko -voitto Janne Korpelalle

Forssan seudun vuoden teko -voittaja on Janne Korpela. Hänestä voitto oli tietysti hieno asia, vaikka kaikki ehdolla olleet edustivat tärkeitä asioita.
-Tottakai voitto motivoi jatkamaan, koska apu on selvästi mennyt perille, Janne Korpela toteaa.

Vuoden teko -voitto Janne Korpelalle | Kotiseutu | Kotiseutulainen

Halu auttaa ja halu saada ihmiset liikkeelle, ovat ne asiat, jotka Korpelaa motivoivat vielä enemmän. Hän on suunnitellut Hunnari 12H –tapahtuman laajentamista ja yhteistyökumppanien hakemista vähän laajemminkin.

Janne Korpela kertoi jo kilpailun finaalivaiheessa, että  on myös kiitollinen siitä, että saa asua kaupungissa, jossa riittää hienoja ihmisiä, hyviä harrastusmahdollisuuksia ja puhdasta luontoa. Janne toivookin, että pitäisimme näistä kaikista huolta yhdessä. 

Forssan seudun vuoden teko –kilpailun voittaja on kestävyysjuoksijanakin tunnettu Janne Korpela, joka on monena vuonna toteuttanut lihasvoimin erilaisia hyväntekeväisyystempauksia. 

Janne kuvailee itseään 39-vuotiaaksi ruuhkavuosia eläväksi perheenisäksi, joka viettää mielellään aikaa perheen kanssa retkeillen ja luonnossa liikkuen. Liikkumisesta puheen ollen Jannen harrastuksiin kuuluu mm. ultrajuoksu poluilla, uinti, hiihto, pyöräily ja kuntosali. Miehen hyväntekeväisyysjuoksujen tuotoilla on autettu monia seutumme asukkaita. Itsensä lisäksi Janne liikuttaa myös muita, sillä hän on mukana järjestämässä kuntokerhoja, jota vetävät kerta toisensa jälkeen ihmisiä liikkumaan ja kohottomaan kuntoa – vieläpä täysin ilmaiseksi. 

Jannen mukaan juoksu on hänelle enemmän kuin pelkkä harrastus. Vuonna 2017 Suomen halkijuoksun jälkeen hän alkoi miettiä, voisiko juoksun avulla auttaa myös muita. Syntyi ajatus Jouluiloa juoksusta, jossa Janne keräsi yhteistyökumppaneiden ja lahjoittajien avulla joulukinkkuja sekä lahjoja seudun lapsiperheille. Janne järjesti tapahtuman kolmena vuonna ja näinä vuosina yhteensä 60-70 perhettä sai iloa miehen tapahtuman kautta. 

Koronan ja sairastelujen takia tapahtumaa ei ole järjestetty pariin vuoteen, kunnes tänä vuonna Janne sai idean Hunnari 12h -tapahtumasta, jossa hän kiipesi Hunnarin päälle kellon ympäri, yhteensä 168 kertaa ja yhteistyökumppanit lahjoittivat nousumetreihin suhteutetun summan Asenne ry:n joulukeräykseen. 

Vuoden teko -voitto Janne Korpelalle | Kotiseutu | Kotiseutulainen

Forssan seudun vuoden teko -finalistit 

Forssan Seudun Nuorkauppakamarin järjestämän Forssan seudun vuoden teko -kilpailun finalistit valittiin useiden hyvien ehdotusten joukosta. Raati oli yksimielinen valinnoista, vaikka finaalipaikan olisi ansainnut ihan jokainen ehdotuksista. Tänä vuonna raadissa oli edustajia Forssan nuorisovaltuustosta, OP Lounaismaasta, Forssan seudun nuorkauppakamarista ja Kotiseutulaisesta.

Janne Korpelan lisäksi finalisteina kilpailivat Taina Saarinen, Mannerheimin Lastensuojeluliiton Forssan yhdistys, Mira Prykhodko ja PikkuHelppi.

Pyyteetöntä työtä unohdettujen hyväksi

Taina Saarinen  tunnetaan pyyteettömästä lähimmäisen työstään niiden hyväksi, jotka helposti unohdetaan. Taina on todellinen pitkän linjan hyväntekijä, sillä hän on luotsannut kehitysvammaisten tukiyhdistystä seudullamme vuodesta 2000 lähtien. 

Kehitysvammaisten Tuki tuo yhteen lähes 190 kehitysvammaista, heidän läheistään sekä alan työntekijöitä. Yhdistys tarjoaakin jäsenilleen monenlaista virkistystoimintaa sekä tekee myös edunvalvontatyötä.

Ehkä tunnetuin yhdistyksen järjestämistä virkistystoiminnoista on tiistai-illan karaoket, joita Taina on ollut mukana järjestämässä vuodesta 2007 asti. Vaikka vuosien varrella monet vetäjät ovat vaihtuneet, Taina jaksaa edelleen viikoittain avustaa vieraita saapumisessa, kuunnella ilot ja surut, keittää kahvia, laittaa tarjoiluja ja olla läsnä. 

Finaalipaikka  on osoitus siitä, että Tainan työ on huomattu ja sitä arvostetaan. Tainan mukaan tällä on iso merkitys, sillä vaikka hän nauttii työstään, on luonnollista, että näin pitkäjänteinen työ myös vaatii paljon. 

Apua, tukea ja toimintaa lapsiperheille

Paikallinen MLL, eli tarkemmin sanoen Mannerheimin Lastensuojeluliiton Forssan yhdistys on toiminut forssalaisten lasten ja lapsiperheiden hyväksi jo vuodesta 1921. 

Yhdistystä ehdotettiin kisaan erityisesti sen järjestettyä vappuaattona yhdessä muiden MLL:n paikallisyhdistysten kanssa koko perheelle suunnatun ilmaiskonsertin Forssan torilla. Konsertissa esiintyi suosittu Hevisaurus-yhtye, jonka esiintymisestä ja lettukahvilan antimista saapui nauttimaan yli 2000 lasta perheineen.
MLL:n yhdistystoiminnan tarkoituksena on edistää lasten, nuorten ja lapsiperheiden hyvinvointia, keskinäistä yhteistoimintaa ja sosiaalista kanssakäymistä. MLL tarjoaakin ympäri vuoden kattavasti erilaisia harrastus- ja virkistysmahdollisuuksia, järjestää tapahtumia sekä perhekahvilatapaamisia useamman kerran viikossa.

Forssan MLL kiitti jokaista äänestäjää jo etukäteen. Jo ehdokkuus on osoitus yhdistyksen vapaaehtoistyöntekijöille, että heidän työpanostaan arvostetaan. Yhdistys myös toivottaa kaikki kiinnostuneet tervetulleeksi tutustumaan MLL Forssan toimintaan. 

Pyyteetöntä työtä ukrainalaisten hyväksi

Mira Prykhodko  tunnetaan väsymättömästä vapaaehtoistyöstä paikallisesti Forssassa ukrainalaisten hyväksi. Hän on vapaaehtoinen, jolle Ukraina on lähellä sydäntä ja joka kuuluu Ukrainalaisten yhdistys Suomessa ry:hyn.

Hyökkäyssodan ensimmäisestä päivästä lähtien Miralle oli päivän selvää, että hän tekee voitavansa auttaakseen sodan uhreja sekä paikallisesti että Ukrainassa. Mira on ollut monessa Ukrainaan kohdistetussa hyväntekeväisyydessä mukana ja kaikki avustukset, joita on kerätty Ukrainaan, ovat toimitettu Ukrainalaisten yhdistys Suomessa ry:n kautta Ukrainaan. Mira on esimerkiksi myynyt Ukraina aiheisia paitoja, joista saatu tuotto on käytettiin kokonaisuudessaan autoon, joka palvelee Ukrainassa taistelijoita rintamalla tälläkin hetkellä.Mira on saanut kerättyä lahjoituksena isoja eriä lääkintävälineitä, jotka hän on toimittanut Ukrainalaisten yhdistys Suomessa ry:n kautta ukrainalaisiin vanhainkoteihin, armeijan lääkintämiehille ja sairaaloihin. Mira on myös kerännyt tarvittavia tavaroita Suomeen ja Forssaan saapuneille ukrainalisille yhdessä muiden keräykseen osallistuneiden kanssa.

Viimeisimpänä projektina Mira on kutonut iltaisin sotilaille villasukkia, joita tarvitaan tällä hetkellä paljon!

Mira  myös korosti, että vapaaehtoistyö on monien ihmisten yhteinen projekti ja että Forssassa on paljon ihmisiä, jotka ovat auttaneet Ukrainaa ja ukrainalaisia.

PikkuHelppi helpottaa lapsiperheiden arkea

Forssan seurakunnan järjestämä PikkuHelppi –palvelu tarjoaa tilapäistä, maksutonta ja lyhytaikaista lastenhoitoapua helpottamaan lapsiperheiden arkea.

PikkuHelppi sai alkunsa syksyllä 2022 siitä, että seurakunta halusi kehittää vanhojen toimintamuotojen kuten päiväkerhojen ja perhekerhojen rinnalle uuttaa toimintamallia, joka vastaisi mahdollisimman hyvin lasten ja perheiden muuttuneisiin tarpeisiin. Nykyään lapsiperheissä tulee aikoja, jolloin tilapäiselle lyhytaikaiselle lastenhoidolle on suurta tarvetta. PikkuHelppi on matalankynnyksen apua ja helpotusta lapsiperhearkeen, joka toimii mahdollisimman ketterästi ja joustavasti. PikkuHelppi-palvelua tarjotaan seurakunnan tiloissa, lasten kotona tai lähipuistossa. Sellaisissa paikoissa, jotka palvelevat lasta ja perhettä parhaiten.

Perheet käyttävät PikkuHelppi -palvelua tavallisissa arjen asiointitilanteissa, koska kaikissa tilanteissa asioiden hoitaminen yhdessä lasten kanssa ei ole helppoa. PikkuHelppi on saanut kiitosta siitä, että se on mahdollistanut hengähdystaukoja vanhemmille.

Ehdokkuus on toiminnalle tärkeä asia. PikkuHelppi-palvelu on suhteellisen tuore toiminto. Jo ensimmäisellä toimintakaudellaa palvelu on tuonut paljon helpotusta useiden perheiden arkeen. Järjestäjät toivoivat, että toiminta saisi vielä jatkoa ja että mahdollisimman moni PikkuHelppiä tarvitseva perhe Forssan seurakunnan alueella voisi hyödyntää palvelua ja saada sen mukana helpotusta arkeensa.

Forssan seurakunnan PikkuHelppi toivotti kaikki lapsiperheet tervetulleeksi mukaan toimintaa ja muistuttaa, että yksin ei tarvitse yrittää pärjätä!

Aiheeseen liittyviä juttuja