Munckin pyhiinvaellus, osa 2
Tervetuloa pyhiinvaellukseni osaan 2 nuoruuteni Hämeen Härkätien kirkoilta kirkoille. Nykyajan tapahtumat saivat ajatusteni aikakellon pyörähtämään käyntiin ajassa taaksepäin. Saman mittaista aika on, kuljettaapa sitä pitkin ajatuksiaan kumpaan suuntaan tahansa.
Saavuttaessa Somerolle olemme tulleet Hämeen porteille, tällä matkalla ulos portista ja pois Hämeestä. Tulemme aikain alun varsinaiseen Suomeen, Hiidentieksi kutsutun ja Härkätieksi nimetyn teiden risteykseen. Hiidentie johtaa Somerolta katsoen Portus tauestorumiin – hämäläisten satamaan, jonne Birger Jaarlin toinen ristiretki suuntautui 1200 luvun puolivälissä. Muita merkittäviä väyliä siellä päin Suomea olivat Huovintie ja Kalevantie. Someron sijainti Härkätien puolimatkassa ja merkittävien muidenkin väylien risteyksessä toi aikojen saatossa seuduille merkittäviä vieraita. Ruotsin kuninkaallisista tuleva kuningas Juhana III 1559, Kustaa II Adolf 1614, vuosilukujen vilistäessä, 1752 Aadolf Fredrik, Kustaa III matkasi useasti läpi Someron. Kustaa IV Adolfin tiedetään yöpyneenkin Lahden kartanossa. Keisari Aleksanteri I kulki halki Someron tutustuessaan uuden valtakuntansa osaan 1809, hän teki toisen matkan Härkätielle vielä 1819.
Kun Venäjän maa oli ankara aatelismiehille, jotka olivat valtakunnasta vallan loppua, teki tsaari pirun kanssa sopimuksen, että piru itse toimittaisi uusia aatelismiehiä Ruotsista, jossa heitä oli joutaviksi asti – aatelismiehiä. Piru kävi matkaan suuren säkin kanssa, joka oli pian täynnä ja hän suuntasi pikaisesti matkansa takaisin Venäjälle ja tietysti Härkätietä pitkin. Ensimmäisen kerran piru lepäsi Huikkoin mäellä Somerolla ja teki lepopaikalleen tervaskannoista aimo tulet lämmikkeekseen ja nukahti ansaittuun lepoon. Herättyään piruparka huomasi nukkuneensa useamman päivän, tunnisti ajan kulun kurnivasta vatsastaan. Touhuissaan nappasi repun selkäänsä huomaamatta sen kulman jääneen kiinni palaneen kannon juureen. Reppu repesi kiireisessä matkaan lähdössä. Näin syntyneestä repeämästä karkasivat aatelimiehet pitkin Someron metsiä. Tämä tarina selittänee, miksi sittemmin Somerolla oli niin paljon herraskartanoita ja kaupungin vaakunaa komistaa palavan kannon kuva.
Someron vanhinpia säilyneitä rakennuksia on harmaakivinen sakasti 1400-luvulta. Someron nykyinen kirkko on G.Th. Chiewitzin suunnittelema, joka nousi kirkkomaan korkeimmalle kohdalle 1859, siis noin 70 vuotta myöhemmin kuin mentaalisen pyhiinvaelluksemme kohde Ylivieskan kirkko.
Härkätietä on vielä jäljellä. Seuraamme Paimiojokea ja saavumme Koskelle ja melko nopeasti myös Marttilaan. Historian sivuilla vilahtelee myös Ylistaron kappeliseurakunta 1650-luvun vaiheilla. Niihin aikoihin harvoja henkiin jääneitä Hakkapeliittoja palaili kolmekymmenvuotiselta sotareissultaan hämäläisille kotiseuduilleen pitkin Härkätietä.
Kosken ja Marttilan alueilla kulkee myös jo aiemmin mainittu Huovintie. Kosken nykyinen kirkko on Härkätien nuorimpia. Tosin Tuimalassa vanhan puretun kirkon kellotapuli on 1700-luvulta, sittemmin muutettu siunauskappeliksi. Marttila vastaavasti on vanha emäpitäjä, sen seurakuntakin on perustettu jo 1300-luvulla, jolta ajalta on peräisin pitäjän nimi Pyhän Martin mukaan. Tuttuja nimiä näillä tanhuvilla ovat myös Kaarina, Maaria ja Pertteli.
Marttilan nimi liitetään voimakkaasti nuijasotaan, joka päättyi 1597. Vanhojen asioiden ja sotaisuuksien juurilla ollaan. Kaksi vuotta Nuijasodan päättymisestä Kaarle-herttua joukkoineen saapui Suomeen tunnetuin seurauksin. Sotilaita kulki Härkätietä molempiin suuntiin, milloin mihinkin taisteluun ja milloin ketäkin vastaan tai kenenkin puolesta. Marttilan kirkko on Antti Piimäen 1765 rakentama.
Vuorostaan Mikael Piimäki rakensi puisen barokkikirkon Tarvasjoelle 1779 jonka sakaristossa säilytetään keskiaikaisen Tallakappelin 1400-luvulta peräisin olevaa Pietà-ryhmän osaa.
Tullaan jo Aurajokilaakson varhaisasutuksen ydinalueelle nykyiseen Lietoon, jonka ruotsinkielinen nimi Lundoesiintyy asiakirjoissa 1320-luvulta asti ja on tulkittu sen tarkoittavan pyhää lehtoa. Lieto-sana yhdistetään luonnikkaasti lieto Lemminkäiseen, joka viittaa pitkään ikään. Liedon Vanhalinna on Suomen muinaislinnoista kuuluisimpia, sitä on asutettu jo pronssikaudelta n. 100 eKr., jolloin tuo sykähdyttävä mäki sijaitsi merenlahden niemessä. Liedon Ristinpeltoa pidetään Suomen vanhimpana vihittynä, kristillisenä hautausmaana ja siellä sijainnutta kirkkoa maamme vanhimpana kirkkorakennuksena. Ei ole kirkkonuorukainen Liedon harmaakivikirkkokaan, jonka vanhimmat osat ovat peräisin 1330-luvulta. Kirkko on holvattu kolmilaivaiseksi 1500-luvulle tultaessa.
Lähestymme matkamme fyysistä päätä vielä Maarian kirkon kautta, jonka merkitys on minulle voimakkaan henkilökohtainen, onhan se vihkikirkkomme Marini kanssa. Kirkon rakentamisen tarina on pitkä. Kivisakaristo on 1200-luvun lopulta. Kellotornin jalkaosaa alettiin rakentaa 1300-1400-lukujen vaihteessa. Kirkkoa on korjailtu usein. Kirkon saarnastuoli on Turun palossa 1827 tuhoutuneen tuomiokirkon saarnastuolin jäljennös vuodelta 1662.
On lähes makuasia päätämmekö Härkätien matkamme Hevostorille vai Suurtorille, Turun tuomikirkolle ainakin. Oma kolmekymmenvuotinen kirkkotie päättyy yhteen täyttymykseensä oman tyttäremme syntymiseen aprillipäivänä 1975 Turussa. Oma matkani alkoi tasan kolmekymmentä vuotta aikaisemmin Hämeenlinnassa. Siitä alkoi edelleen jatkuva perhe-elämämme, täydentyen pian vielä yhdellä poikalapsella ja nyt jo viidellä lapsenlapsella.
Tällä kuvitteellisella pyhiinvaelluksella haluan herättää kiinnostuksen Härkätietä kohtaan ja innostaa muitakin seikkailulle vuosisatoja kulkeneiden ihmisten pitkään letkaan.
Matkalähteinäni: Härkätie-toimikunnan: Härkätie / Hämeen Härkätien matkailuopas
Toimittaneet; Jaakko Masonen, Eero Ojanen, Markku Heikkinen. Painettu Karisto Oy:n kirjapainossa 1992.
Sekä omat kokemukseni Hämeen Härkätiellä edestakaisin kulkeneena ja kaksikymmentä vuotta Härkätien varressa Portaassa kesäasuneena.
Forssassa 1.4.2017 Pertti Munck
