Aikuisten naisten Olivia täytti kymmenen vuotta

Forssan Torikadulla sijaitseva Muotiliike Olivia täytti keväällä kymmenen vuotta.

Aikuisten naisten Olivia täytti kymmenen vuotta | Yritysuutiset | Kotiseutulainen

 Jonna Mäkilä on viihtynyt yrittäjänä jo 24 vuotta.

– Varsinaisia synttäreitä kakkukahveineen ei koronan takia tietenkään voitu pitää, mutta oli meillä muutamia hyviä tarjouksia ja viikko oli vilkas, kertoo liikkeen perustaja ja omistaja Jonna Mäkilä. 

Oliviassa on keskitytty aikuisen naisen vartalolle istuviin vaatteisiin. Kokoja löytyy aina 56 asti. Myös hintahaitari on laaja. 

– Meiltä löytyy esimerkiksi farkkuja kolmestakympistä sataankolmeenkymppiin. 

Vuoden takainen koronakevät oli Jonnalle raskasta aikaa. 

– Olimme varautuneet kaikkiin kevään ja kesän juhliin, varasto ja tangot notkuivat erilaisia juhlamekkoja ja leninkejä. Sitten tuli korona, eikä mitään juhlia tietenkään voitu pitää eikä ihmiset lähteneet minnekään, kertoo Mäkilä. 

Nyt näkyy jo valoa tunnelin päässä. Lämmin kevät ja alkukesä ovat havahduttaneet ihmiset ja he ovat tulleet uusimaan vaatevarastojaan. Myös juhlavaatteiden kysyntä on kasvanut. 

Liikkeen Olivia-nimeen liittyy hauska tarina Ameriikan tädistä, jolta Jonna kymmenen vuotta sitten lainasi rahat uuden muotiliikkeen perustamiseen. 

– Sinun bisneksiin en puutu,  mutta jos annat kaupalle nimeksi Olivia, niin saat lainan, vastasi täti. Ja Oliviahan siitä tuli.

Teksti ja kuvat: Tuija Brooker

Aiheeseen liittyviä juttuja