Autokeidas on myös kirjakeidas

Sarjakuvaneuvos ja kustantaja Harto Pasonen aloitti maaliskuussa kirjakauppatoiminnan Bookseller-brändillä Forssan Autokeitaalla. Myymälä sijaitsee ruoka-shopin takaosassa. Kyseessä ei ole kuitenkaan uusi idea vaan Autokeitaalla on ollut samanlaista toimintaa jo vuosia. Bookseller-myymälässä keskitytään tarjouskirjoihin, kertoo Pasonen.

Autokeidas on myös kirjakeidas | Yritysuutiset | Kotiseutulainen

– Tällä hetkellä Suomessa ei ole juurikaan olemassa kunnollisia kirjojen jälkimyyntikanavia. Kivijalkamyymälöissä on yhteisistä kirja-alekampanjoista luovuttu. Siksi on tarpeellista perustaa kauppoja, jotka myyvät muutakin kuin uutuuksia eli niin sanottuja ”backlist”-kirjoja, Harto Pasonen toteaa.  

– Meillä myytävät kirjat ovat edullisia. Olemme kokemuksesta huomanneet, että hinta on kuitenkin se, mikä ohjaa kuluttajaa. Se tarkoittaa luonnollisesti sitä, että ihan aktiivihinnoiteltuja uutuuskirjoja me emme pysty järkevällä hinnalla myymään.

Laaja valikoima

– Meillä on edustettuina kaikki genret. Varastossa on vielä jonkin verran vanhempaa valikoimaa jäljellä, mutta nyt pyrimme sesongeittain tuomaan aina jotain tuoreempaa myyntiin. Seuraavana nostetaan esille ruokakirjoja.

– Kirja-alan suurena haasteena on pystyä luomaan uudet sesongit itse. Aikaisemmin on liikaa luotettu perinteisiin myyntipiikkeihin kuten jouluun ja äitienpäivään. Nykyään on kuitenkin jouduttu huomaamaan ettei kirjoja myydäkään enää samalla lailla kuin ennen. Kirjakaupat voisivat lähteä omaehtoisemmin luomaan uusia kysyntäpiikkejä. 

Perinteisesti voidaan sanoa että tienvarsipaikoilla lomakausi on sitä parasta sesonkia. Ihmiset pysähtyvät mökki- ja lomamatkoillaan levähtämään ja ostavat lomalukemiset samalla, kertoo Pasonen.

Teksti ja kuva Tuija Brooker

Aiheeseen liittyviä juttuja