Burgerin anatomia, osa 4: Status, Forssa: Vegeburger

Kotiseutulaiselle tehtyjen ilmiantojen perusteella ollaan ajautumassa kirjoittajalle suht vieraalle vegeilyn alueelle. Voiko vegaanille suunnattua burgeria sydämensä pohjasta sanoa oikeaksi burgeriksi? Lihansyönnin kannalle kallistuvan ennakkoluuloja ravistellaan ja on aika heittäytyä koko keholla ja makuaisteilla burgermaailman syövereihin tutkimaan asiaa. Toivottakaa kirjoittajalle onnea, sillä nyt mennään!

Burgerin anatomia, osa 4: Status, Forssa: Vegeburger | Ruoka | Kotiseutulainen

Vegeburger yllätti lihansyöjän.

Status sijaitsee Forssan keskustassa koskisillan kupeessa, naapurinaan kirjasto keskustan kehräämö-alueella vanhassa punatiilisessä puusepän verstaassa. Terassilta aukeaa rauhoittava ja kesäisin vihreän kasvillisuuden täyttämä kaunis jokimaisema. Kauniimpaa paikkaa ravintolalle ja terassille on hankala löytää. Tämä on kuin kurkistus toiseen maailmaan, eikä sitä ensi kokemalta uskoisi olemassa olevaksi Forssan kaltaisen kaupungin sydämessä. Joku on joskus julkisuudessa sanonut Forssan olevan Suomen St Tropez. Statuksen terassille astuttua ihmisen silmät, sydän ja mieli yhtyy tähän ilman turhaa väittelyä. 

Lähes perheen voimin

Status on perhevetoinen ravintolayritys, joka on tullut forssalaisille ja seutukuntalaisille tutuksi ennen kaikkea yökerhona ja laadukkaiden esiintyjien luottopaikkana. 

Ajat ovat pakottaneet Guzelin perheen miettimään konseptiaan uusiksi. Ravintolassa työskentelevät yrittäjät Anne ja Kivanc yhdessä poikiensa Efen ja Emirhanin kanssa ja perheen jatkeena pyörii monipuolisella ja tehokkaalla tyylillään ravintolapäällikkö Laura Ahlbom. Vielä vuoden 2019 lopussa Status työllisti yli 20 henkeä, nyt työtä tehdään tilapäisesti pienemmällä, mutta sitäkin pippurisemmalla porukalla!

Anne ja Kivanc kävivät vanhan maailman aikaan vuonna 2019 lomailemassa Miamissa, jossa heille syntyi ajatus siitä, mikä voisi tukea yökerhotoimintaa, ja antaa siten hyötytunteja viihtyisän tilan käytölle. Ideansa toteuttamiseen he pyysivät apua keittiön puolelle Reetta Kaasalaiselta, joka tuolloin suunnitteli Guzelien kanssa ruokalistan mallille, jossa se nyt on. Konsepti vei Statuksen yksistään yökerhosta amerikkalaistyylisen seurustelu- ja ruokaravintolan kaltaiseksi paikaksi, jonka sydän on puuhiiligrilli. Sen ruoalle antava jäljittelemätön maku toi uuden raikkaan vivahteen forssalaiseen ravintolakenttään. 

Tunnen kylmän hien nousevan hiljalleen ihon pintaan, sillä kasvisburgereihin koskeminen on minulle touhua, jossa olen aloittelijan tasolla.

Burgertime!

Vastoin omia mieltymyksiäni lähden Vegeburgerin viitoittamalle tielle, joka sisältää mustapapu- ja kasviseoksesta muodostuvan pihvin, jonka päälle on sulatettu Porlammin Vege Plus-juustoa, vegaanista majoneesia (L, VE). Mainitsemani jälkeen ajattelen, että suolakurkku ja olutpaneroitu sipulirengas kuulostavat annoksen sisällä olevilta pelastusrenkailta (annoksen hinta on varsin maltillinen 16€). Burgermaailman Sherlockina, olen varustautunut omalla Watsonillani, eli lihatornadojen äärellä kovettunut Hanne-kissa on saapunut tukemaan seurakseni tätä uskon loikkaa. Vegeily ei kuulu hänen toimialueeseensa ja hän päätyy ottamaan talon suosituimman annoksen eli Status Burgerin. Tunnen kylmän hien nousevan hiljalleen ihon pintaan, sillä kasvisburgereihin koskeminen on minulle touhua, jossa olen aloittelijan tasolla. 

Status Burger on maineensa veroisen näköinen ja huomaan, että katseeni karkaa Hannen lautaselle. Samurain tavoin keskitän ajatukseni Vegeburgeriin ja muutaman maukkaan kouruperunan jälkeen (jotka kastan ensin Kivancin itse tekemässä mukavan mausteisessa dipissä) on totuuden aika. Laadukas Panesco Briotse-sämpylä on puraisun ensimmäinen vaihe. Vegaaninen juusto ja mustahärkäpapupihvi paljastavat makunsa suuni käydessä ihan samoin kuin normaalinkin burgerin äärellä. Ei henkistä kipua, ei epämiellyttäviä makuja, eikä mitään muutakaan negatiivista sanottavaa!?! Mitä mitä! Vegeburger yllättää minut positiivisesti, mutta. 

Toistekin!

Tehdään selväksi, että lihaisan ja mehukkaan pihvin kanssa tällainen tuote ei omassa mielessäni taistele millään tavoin. Vegetuotteiden rakenne on huomattavan erilainen, mutta tämä ei tarkoita, etteikö vegeruoka olisi maistuvaa. Tämän tason vegeburger-entry riittää minulle syyksi koittaa vegeä toistekin. Itseasiassa tämä tajuntaani laajentava kokemus johtaa nyt siihen, että tulen palaamaan vegeburgereiden maailmaan 110%:lla varmuudella! Vegeilyn nostaessa suosiotaan, on selvää, että asiakkaitaan kunnioittavan ravintolan listalta tulee löytyä laadukas vegevaihtoehto nykyään. Tämä on fakta. 

Vaihtokauppa

Burgertoverini suostuu pieneen vaihtokauppaan ja saan maistiaisen Status Burgerista.

200 grammainen Makulihan lihasta valmistettu jauhelihapihvi, jossa puuhiiligrillin tuoma ydinmaku täyttyy chevrellä, paholaisen hillolla ja habanerokastikkeella on todellinen herkku, himottavampi kuin kaunis nainen nousuhumalaisen silmään, eli siis todellinen taideteos! Tällaista burgeria on mahdoton nauttia yläluokkaisella tyylikkyydellä. Hillitty ja aristokraattinen etiketin hallitseva aatelinenkaan ei osaisi pitää itseään kurissa tämän burgerin aikana! 

Lautasten tyhjenemiseen käytetty aika, jota voisi verrata jossain rinnakkaistodellisuudessa piipahtamiseen, kadotti ajantajun täydellisesti nauttiessamme aterioita. Viihtyisä ja satumainen terassimaisema varmasti vaikutti asiaan osaltaan.  

Aika koota kylmät faktat ja paketoida kenttäraportti: Vegeburger sopii myös lihansyöjän suuhun.

Status Burger ansaitsee burgerliiton korkeimman diplomin mitä on saatavilla. Statuksen terassi Suomen kesässä hakee vertaistaan. Forssa saa olla ylpeä siitä, millaisia ravintoloita se pitää rajojensa sisällä!

Teksti ja kuvat: Matti Paavilainen

Aiheeseen liittyviä juttuja