Perinteitä ja lasereita Forssassa

Jopa kultaseppäalalla puhaltavat uudet, avaruusajan tuulet.
− Alalla on käytössä modernia teknologiaa, kuten 3D- mallennus koneita ja lasersäteitä, kertoo forssalainen kultaseppä Manu Mäkinen Hannun Kellosta.

Perinteitä ja lasereita Forssassa | Yritysuutiset | Kotiseutulainen

Laserkoneesta on moneen.

− 3D-koneella on huomattavasti helpompaa luoda vaikeitakin muotoja, jotka perinteisin keinoin olisivat melko haastavia. 

Manu Mäkinen näyttää esimerkkinä hopeista kaulakorua, jossa on himmelin muotoinen riipus. 

− Koru on nimeltään “Aikamatka” ja kuuluu uutuutena meidän Omat korut -sarjaan. 

Uusinta uutta on myös laserkone, jolla voidaan kaivertaa miltei mikä tahansa kuva tietokoneelta metallilevylle. 

– Innostuin kaivertamaan erilaisia kuvia metallilätkille ja hoksasin, että näistähän saa vaikka avaimen-peräsarjan. Tai asiakas voi tuoda haluamansa kuvan liikkeeseen ja voimme laserilla tehdä kuvasta vaikka metallipohjaisen taulun. 

Mäkinen toivookin ihmisten rohkaistuvan ja uskaltautuvan kokeilemaan erilaisia ei-niin-perinteisiä koru- ja lahjaideoita asioidessaan  kultasepänliikkeessä. 

− Joku koiranomistaja voi vaikka haluta muistoksi pennun irronneen maitohampaan. Se voidaan istuttaa kultaan ja tehdään siitä kaulakoru. 

Ihmisillä on Mäkisen mukaan myös virheellinen käsitys mittatilaustyönä tehtyjen korujen kalleudesta. Esimerkiksi omien toiveiden mukaan toteutettuu sormus voi tulla halvemmaksi teetettynä kuin valmiina ostettaessa. 

− Tällöin valmistus- ja myyntiketjusta puuttuvat kokonaan niin sanotut ”välikädet”, opastaa Manu Mäkinen. 

Toki uudessa teknologiassa on varjopuolensakin. 

− Nyt kun kaikki uudet, nuoret kultasepät ovat innoissaan uusista laitteista ja härpäkkeistä, voi perinteinen käsityötaito olla jopa vaarassa unohtua, Mäkinen pohtii. 

Mutta kaikkihan on asenteesta kiinni, ottaako uudet asiat uhkana vai mahdollisuutena. Manu Mäkinen on selvästi edistyksestä innoissaan ja näkee tässä mahdollisuuden yhdistää uusia ja perinteisiä kultasepäntaitoja. 

− Kaikkea tehdään mitä ihmisille vaan mieleen juolahtaa, tai ainakin yritetään tehdä. Modernisti ja perinteisesti.

Teksti ja kuvat Tuija Brooker

Aiheeseen liittyviä juttuja