Pääkirjoitukset

Paras hetki

Luonnossa tapahtuu ihmeitä nyt päivittäin. Mustavalkoisuus alkaa hävitä ja vähitellen vihreä valtaa maiseman. Vaatimattoman leskenlehden keltaiset kukat pilkistelevät ojanpenkoilta, valkovuokot avaavat kukkansa kainosti ja linnut huutelevat reviirirajojaan ja kutsuvat kumppaneitaan loppumattomassa konsertissa.

Paras hetki | Pääkirjoitukset | Kotiseutulainen

Nyt on se hetki, kun pitää lähteä luontoon. Kaiken kasvu on ihmeellistä, mutta oikeasti ihmeellisintä on se, että luonnossa ärtyneisyys, väsymys ja mielen ryppyisyys katoavat vähitellen. Metsässä on tosi vaikeaa olla vihainen – tai jos on, voi sen puhaltaa ulos vaikka tasajalkaa hyppimällä, ulvomalla tai muulla vähemmän järkevältä näyttävällä tavalla. Ainakin jos on tarpeeksi metsässä ja yksin.

Ei suotta puhuta luonnon rauhoittavasta merkityksestä. On se sitten metsä, ranta tai vaikka niittyaukea. Ehkä se rauhoittaa, kun tajuaa oman kokonsa koko ympäröivään luontoon nähden. Kun tajuaa, että tämä tässä on ollut olemassa ennen minua ja jatkaa olemassaoloaan minusta piittaamatta ja minun jälkeeni, asettuu oikealle aikajanallekin. Vähitellen tajuaa, että ei se maapallo minun tekemisistä tai tekemättä jättämisistä juurikaan kallistu. 

Luonto opettaa suhteellisuudentajua. Sen lisäksi, että kauneus on mielen ravintoa. Se siloittaa sielun ryppyjä ja antaa tilaa hengittää vapaammin. Hiljaisuus antaa tilaisuuden kuulla jotain sellaista, mitä ei kaiken tohinan keskellä kuule. Hiljaisuus hoitaa.

Ja sekin on kummallista, että ihmisten täyttämässä kaupungissa voit olla paljon enemmän yksin kuin yksin metsässä.

Maire Soiluva
Päätoimittaja

Aiheeseen liittyviä juttuja