Hyvä mieli päästä varpaisiin

Loimaan keskustassa sijaitseva Ben & Bonita on moderni kauneuskeskus, joka tarjoaa hoitoja päästä varpaisiin. Käytössä on myös lapsiparkki, jossa pikkuväelle on paljon puuhaa ja ihan oma hoitaja. Se helpottaa kotona yksin kotona olevan vanhemman pääsyä hoitoihin. Koronan takia parkki toimii väliaikaisesti ilman hoitajaa ja on tarkoitettu vanhemmille lapsille jotka pärjäävät ilman.

Hyvä mieli päästä varpaisiin | Yritysuutiset | Kotiseutulainen

− Meiltä saa kaikki kauneusalan palvelut saman katon alta, kertovat iloiset omistajat Gauhar Uusitalo, Hanne Sivonen ja Miia Auer.  Porukkaan kuuluu myös kosmetologi opiskelija Eveliina Uusitalo

− Peruskauneushoitolapalveluiden lisäksi meillä on esimerkiksi “mini-ihmisen minimanikyyri” lapsille, jossa hoidetaan kädet ja lakataan kynnet. Suuren suosion on myös saanut lettikurssi, johon voi osallistua vaikka äiti ja tytär yhdessä. Siinä opetellaan tekemään ihan peruslettejä ja vähän hienompiakin, Hanne vinkkaa.

Myös miehille

Asiakkaista valtaosa on luonnollisesti naisia, mutta miestenkin toivotaan uskaltautuvan rohkeammin eri hoitoihin.

− Parturipuolella kyllä huomaa että vähän jo uskalletaan vaihtaa väriä ja ottaa vaalennusta hiuksiin. Yllättävän suosittu on myös “amerikkalainen parranajo” joka tehdään ihan perinteisellä partaveitsellä ja kuumilla pyyhkeillä, Gauhar kertoo.

Miian pitää kiireisenä erityisesti ripset ja kulmat, mutta  myös aina kesää kohden suositummaksi tulevat sokeroinnit eli ihokarvojen poistohoidot. 

− Sokerointiin ei moni mies ole vielä rohjennut tulla. Mieli saattaa tosin muuttua, kun kesä kuumenee ja vaatteet vähenee, Miia toteaa.

Koti- ja laitoskäyntejä

Ben & Bonita tekee myös paljon kotikäyntejä, erityisesti vanhainkoteihin. 

− Vanhainkotikäyntejä on todella paljon ja se on se “meidän juttu”. Olemme yksityiskodeissakin käyty, jos asiakkaalle liikuminen on hankalaa, kertovat Hanne ja Gauhar.

Kevään uutuutena Ben&Bonita järjesti muuttumisleikin, johon sai osallistua facebookin kautta. Ideana oli tägätä henkilöitä, jotka ilmoittajan mielestä ansaitsisivat tyylinmuutoksen, paras tarina palkitaan -periaatteella. Uuden tyylin voitti syövän selättänyt auralainen Marika Seppä. 

Teksti: Tuija Brooker

Aiheeseen liittyviä juttuja