Trumpelointia
Kreikkalainen filosofi Plutarkhos ihmetteli kaksituhatta vuotta sitten, kun ihmiset ravasivat basaarissa, torilla ja satamassa kyselemässä, onko mitään uutisia. Ja vastasi, että etkö ollut täällä jo aamullakin ja luuletko kaupungin vaihtavan perustuslakiaan kolmen tunnin välein. (Juhana Torkki: Plutarkohos – mielen tyyneydestä, Otava 2020)
Ikivihreäksi osoittautuneen problematiikan parissa Plutarkhos ikivihreäksi osoittautunutta viisauttaan tarjoilee. Tuoreena esimerkkinä vastikään Yhdysvalloissa käyty presidentinvaali näytöksineen.
Kaksi klikkausta päivässä iltapäivälehtien sivuille tappoi määrä-/antisuhteellaan turnauskestävyyden siltäkin osin jo kuukausia sitten. Eikä asiassa oikeastaan toisin käynyt muidenkaan vakiintuneet asemat saavuttaneiden medioiden kanssa.
Helpommalla olisi päässyt ja ajan tasalla pysynyt sen kuin pitikin pysyä vilkaisemalla Yle:n teksti tv:tä kerran aamulla ja kerran illalla. Pisteellään iin päällä aiheelle puutumisesta piti huolen viimeistään asian kliimaksivaiheessa Atlantin takaisen mahtivaltiomme auringonlaskumeininki.
Ensin seistään äänestysjonoissa kuten nurkan takana leipäjonoissa ikään. Kun äänien laskentaan päästään, homma hoituu tehokkuudella, joka tuottaa uutisinaan kertomisen arvoista parin kolmen päivän välein. Mikäli tuottaa. Jotain pitäisi maassa siitäkin trumpuloinnista päätellen tehdä.
Viimeiset neljä vuotta ovat syventäneet ja leventäneet Yhdysvaltojen kaikkinaista jälkeenjääneisyyttä määrällä ja vauhdilla, jota historioitsijat äimistelevät vielä vuosisatojen päästä.
Amerikan tekeminen suureksi taas olisi vaatinut maan johtajan paikkaa miehittäneeltä hallitsijalta muutakin kuin valheisiin perustuvaa uhoamista, syyttelyä ja solvaamista. Ennen muuta peiliin katsomista
Vain Trumpin kaltainen idiootti kuvittelee amerikkalaisten tuotoksia ostettavan pelkän amerikkalaisuutensa vuoksi, onton uhoamisensa voimalla. Samalla, kun tarjonta on kilpailijoita huonompaa ja kalliimpaa.
Trump on ajanut Yhdysvallat viimeisen nelivuotiskauden kuluessa alimpaan alhoonsa sitten 1861 -65 käydyn sisällissodan. 1930-luvun syvästä lamastakin toipuminen oli helppo rasti nykykanveesista nousemisen rinnalla.
Maa omasi siinä vaiheessa ponnistuspohjakseen maailmalla sekä arvovaltaa että kilpailukykyä. Nyt niistä on jäljellä vähemmän kuin maan historiassa koskaan aikaisemmin.
Kaikki tämä, kuten Trumpin kaltainen presidenttikin, kuuluvat kansakunnan kautta aikojen surkeudestaan kuuluisasta ja alati kiihtyvin kierroksin laskevasta sivistystasosta sikiäviin oireisiin.
Varoitusmerkkejä, joihin olisi syytä suhtautua vakavasti täällä läheisemmilläkin tantereilla kuin Atlantin takana.
Erkki Kuronen
