Voihan JOULUKALENTERI…
Melkein tulee tuskahiki syyskuun lopussa, kun huomaan joulukalentereiden saapuneen kauppoihin. Oikeasti, kenen lapset jaksaa odottaa kaksi kuukautta, että kalenterin saa avata? Ja kuka vanhempi haluaa maksaa 40 euroa lapsen joulukalenterista…hyi. Toisaalta, joulun odotus on ihanaa ja varsinkin, kun saa seurata omien lasten jouluhippalointia. Kuka siis haluaisi kieltääkään lapseltaan sen lempileluhahmosta tehdyn joulukalenterin?
Olen kuuden lapseni kanssa huomannut, ettei ainakaan alle kouluikäisten lasten mielenterveydelle joka aamuinen suklaapalan saanti ole hyväksi, sillä jäätävä sokerin himo jatkuu viuraamisen muodossa koko päivän.
Olen keksinyt joulukalenteri-asiaan mahtavan ratkaisun.
Olen suorastaan ylpeä oivalluksestani! Kerroin lapsille, että tänä vuonna jokainen saa juuri sen unelmiensa kalenterin. Juju vain on siinä, että se pitää itse maksaa! Lapset ryntäsivät laskemaan paljonko kukkaroista ja possuista löytyi, sitten etsittiin yhdessä netin syövereistä joulukalentereiden hinnat. Jokainen mietti paljonko vielä rahaa tarvitsevat ja ehdottelivat kuinka voisivat loput rahat kerätä.
Esikoisemme, minimalistinen ja maailman tilasta huolissaan oleva 15-vuotias Liisa totesi, ettei hän kyllä laita yhtään rahaa krääsään, hän haluaa euron suklaakalenterin. 13-vuotias, sokerinhimoinen traktorintuunaaja, Leevi halusi mahdollisimman ison suklaakalenterin. Hän päätyi Kinderiin ja rehvakkaasti lisäsi, että rahat siihen löytyy, koska juuri oli saanut kesän puuhommista papalta palkkaa. 10-vuotias, huoletonhevostyttö, Lilli tiesi heti haluavansa Schleish-hevoskalenterin, joka maksaa 30 euroa, eikä rahaa ihan tarpeeksi ollut. Sovittiin, että hän siivoa askartelukaappimme, joka näyttää lähinnä päiväkodin jätekatokselta kaikessa sotkussaan. Lilli siivosi sitä useamman tunnin ja sai kerättyä puuttuvan kymppinsä näin. Ja äitikin oli siististä kaapista hyvin tyytyväinen. 8- vuotias, pikkuprinsessamme, Lyyli mietti hartaasti valitseeko saman kuin siskolla vai pitäisikö uskaltautua ottamaan erilainen. Hän päätyi Lego Friends –kalenteriin, joka olikin kaikista kallein. Lyylillä ei ollut omaa rahaa ja hän keksikin pyytää syntymäpäivälahjaksi kummeiltaan taskurahaa ja sai näin kerättyä koko kalenterin summan, aika fiksu tyttö. 5-vuotias, keksijäpoikamme, Luukas oli vähän huolissaan miten hän voisi kerätä rahan Lego city – kalenteriin, mutta hetken mietittyään hän tokaisi siivoavansa molemmat lasten huoneet ja vievänsä tyhjät pullot kauppaan. Tulisiko siitä yhteensä 20 euroa, jonka kalenteri maksaa? Totesin, että mennäänpä ensin viemään pullot kauppaan ja katsotaan. Niitähän oli ja hän sai pulloista jo vajaan 15 euroa kasaan, Onnellisena pikkumiehenä hän sitten siivosi lasten huoneet ahkerasti ja minä maksoin hänelle 5 euroa palkkaa. Jäljelle jäi enää 2-vuotias Loviisa-neiti, jolla ei näyttänyt olevan minkäänlaista hajua, mikä se joulukalenteri oikein on ja yhdessä isosisarusten kanssa päädyimme, ettei Loviisan vielä tarvitse itse maksaa kalenteriaan. Kuinkas ollakaan, Loviisan kummitäti tuli kylään samalla viikolla ja toi aivan upean Pipsa-possu –joulukalenterin, josta saa joka päivä pienen kirjan. Kyllä oli pieni ja tomera maatilan emäntämme onnellinen omasta possukalenteristaan.
Mahtava systeemi eikö? Äidiltä loppui joka jouluinen tuskanhiki ja lapsetkin oppivat, ettei raha kasva puussa. Ei edes joulukuusessa.
Anniina Pöyri
ja sitten se insta Unelmien kasvaessa
