Karkkilalaiskirjailija suosittelee avautumaan eikä käpertymään
Rajat on tehty ylitettäviksi. Myös, ja varsinkin silloin, ja sitä suuremmin syin, mitä erottavammin tai sisäänsä sulkevammin tarkoituksin ne on rakennettu. Tämän suuntaisesti voisi ja tekisi mieli summata ajatukset, joita kirjailija Hannu Niklander herättää kolmevarttisessa tutustumiskeskustelussa.
Esimerkkiä arkisimmasta päästä asian tiimoilta edustakoon Kanta-Hämeen ja Uudenmaan väliin määritelty maakuntaraja. Karkkilassa asuva Hannu Niklander tuntee liikkuvansa sen takana yhtä kotoisasti kuin kotimaakunnassaankin.
− Käyn esimerkiksi hyvin mielelläni Forssassa. Täällä on mukavia konditoriakahviloita, viihtyisä kirjasto, kaunista jokirantaa ihailtavaksi sekä nautittavaksi ja akvaarioliikekin löytyy.
− Tämä on myös liikenteellisesti hyvä paikka, josta pääsee kätevästi mihin vain. Forssa on aika paljon kuin Karkkila, mutta vähän isommassa koossa, hän luettelee.
Jo lapsuusvuosina mieleen painuneena muistona maakuntarajan takaa hän tuo esille matkustamisensa Humppila-Forssa kapearaidejunalla vanhempiensa kanssa. Hän on myös iloinen, että juna liikennöi edelleen Humppilan ja Jokioisten välillä museorautatieyhdistyksen ylläpitämänä.
Niklander muistaa vastaavanlaisen kapearaideradan palvelleen aikanaan Karkkilan ja Hyvinkään välistä liikennettä.
− Sen lakkauttamisen myötä jäljelle jäänyttä kalustoa on sittemmin päätynyt Humppila-Jokioinen museoradalle. Osoitus maakuntarajan ylittävästä kanssakäymisestä sekin.
Kaukaa näkee lähelle
Mitä Hannu Niklanderin raja- ja niiden ylittämiskysymyksiin yleisemmin tulee, hän avaa omalla annoksellaan aihetta kuluvan syksyn uutuskirjassaan ”Uudesta maailmasta”.
Hän johdattaa sen sivuilla lukijansa muun muassa Kanadan, Yhdysvaltojen ja Karibian meren saarten kulttuurihistorian ja elämän äärelle. Niklander vierailee kirjassaan myös samoilla paikoilla, missä hänen isänsä liikkui 90 vuotta aikaisemmin.
Hän on julkaissut aikaisemmin useiden romaanien ja runo- sekä novellikokoelmien ohella myös useita matkakirjoja. Monipuolinen kielitaito on antanut olennaista lisäulottuvuuttaan ammennettavaksi matkojen ja rajanylitysten varrelta.
Näkijä on nähnyt, että rajojen ylittäminen ja kilometreissä mitattavien välimatkojen piteneminen tarkentavat myös kotiympäristön näkemistä. Vieläpä sitä tehokkaammin, mitä useammin toistuvaksi ja pitkäkestoisemmaksi niiden vaikutus kasvaa.
Korostetulla tavallaan Hannu Niklander on todennut määritelmän pitävän paikkansa pitkän aikavälin kehitysmittarina. Yhä tarkemmaksi hahmottunut kokonaiskuva kertoo, että muutakin kuin kehuja on Suomemme osalta kehityksen saralla havaittavissa. Jopa kansallista olemassaoloamme kiihtyvin askelin uhananlaistavassa määrin.
− Englannin kielen pakkotyrkytys ja katseiden peittäminen anglosaksisilla silmälapuilla ovat tekemässä Suomelle jotain sellaista, mihin edes Bobrikov ei pystynyt aikanaan, Niklander huomauttaa.
Samalla hän kysyy, että miksi näin tapahtuu ja keitä varten? Niklander tyrmää kansainvälistymiskuvitelmat yhteen kieleen ripustautumalla itsepetokseksi.
− Ei englanti mitään avaa, vaan siihen käperrytään, hän summaa.
Niklander näkee ilmiön vertautuvan uskoon, joka vallitsee kansalliskiihkoilijoiden oman oikeassa olonsa yksinoikeudekseen pyhittämien barrikadeilla.
− Ei suomalaisuutta kuitenkaan itseensä käpertymällä pelasteta.
Aistit avoimina eri kanaville
Hannu Niklander neuvoo ammentamaan tietoa eri suunnista ja erilaisista lähteistä sekä ottamaan ylipäätään vastaan vaikutteita ennakkoluulottomasti.
− Se tekee meistä ihmisinä fiksumpia, hän sanoo.
Hän muistuttaa tiedon ja vaikutteiden välittämisessä sekä vastaanottamisessa eri kanavien merkityksestä. Niinpä hän on tervehtinyt tyytyväisyydellä Kotiseutulainen-lehden ilmestymistä myös karkkilalaisten luettavaksi.
− On aina myönteistä saada lisää vaihtoehtoja lehtitarjontaan ja tässä tapauksessa myös uutta näköalaa maakuntarajankin ylitse.
Hannu Niklander näkee hyvin kiintoisiksi mahdolliset keskustelut vaikkapa kirjallisuudesta, maakunnallisesta identiteetistä sekä kulttuurielämästä yleensäkin uuden lehden palstoilla.
Suunnitelmia riittää
Vuonna 1951 syntyneen Hannu Niklanderin kirjojen kansien väliin pakattu tuotanto käsittää tämänsyksyinen uutuus ”Uudesta maailmasta” mukaan lukien 27 nidettä. Luvassa on jatkoa ainakin työnimellä Isäni seikkailut-romaanisarjaan, josta ovat jo ilmestyneet osat ”Nuori herra” vuonna 2019 ja ”Tyhjää toimittamassa” vuonna 2020.
-Suunnitelmissa on sarjan täydentäminen vielä kolmella, ehkä neljälläkin osalla. Asiasta pitää vielä keskustella Robustos-kustantajani kanssa.
Hän arvostaa korkealle kustantajansa kanssa kertyneet yhteistyökokemukset.
-Asiat järjestyvät sopivan pienessä yhtiössä joustavasti ja ilman, että kirjailija tuntisi joutuneensa orjaksi. Ne ovat molemmat asioita, joille tietoisuus siitä, että biologinen kello käy antaa tässä vaiheessa korostettu asemansa.
Arvostusta ja luottamusta
Hannu Niklanderille myönnettiin vuonna 1999 kirjallisuuden valtionpalkinto romaanista ”Aurinko katsoo taakseen”.
Todistettaan miehen aktiivisuudesta ja alalla nauttimasta arvostuksesta kertoo 18-vuotinen jakso Suomen Kirjailijaliiton hallituksessa, josta 12 vuotta hän toimi puheenjohtajana.
Teksti ja kuvat: Erkki Kuronen.
