Äitiys on parasta ja joskus myös raastavaa

Nimi: Päivi Törmälä

Ikä: 42 vuotta

Kotipaikka: Asun Forssassa, kylläkin ihan Tammelan rajalla

Työ/koulutus: Koulutukseltani olen varhaiskasvatuksen sosionomi. Taidan olla ikuinen opiskelija, koska olen myös yo-merkonomi sekä bio- ja elintarviketekniikan insinööri. Aikuisiällä opiskelin lähihoitajaksi ja jatkoin sosionomiksi. Samaan aikaan opiskelin liikunnan ja valmennuksen ammattitutkinnon, josta valmistuin liikunnan edistäjäksi varhaiskasvatuksessa.

Oletko kotoisin Forssan seudulta? Millaisissa maisemissa vietit lapsuutesi ja millainen oli lapsuutesi perhe?

− Olen kotoisin Tammelasta, 3,5 kilometrin päästä nykyisestä kodista (joka tosiaan on Forssan puolella). Olen yrittänyt asua myös muualla, kuten Jyväskylässä, Australiassa Sydneyssä ja Vantaalla, mutta aina vaan on veri vetänyt takaisin synnyinseudulle. Lapsuuteni vietin maatilalla Tammelassa Similänkulmalla, joo, meillä on ihan oma kulma siellä! 🙂 Meillä oli lypsykarjaa, kaneja, lampaita, kissoja, poni ja hevosia. Parhaat muistot on juuri eläinten kanssa vietetystä ajasta, pihapiirissä asuneista isovanhemmista (etenkin mammasta, pappa kuoli kun olin 6-vuotias) ja läheisestä Pyhäjärvestä. Meillä oli hyvin tilaa. 

Lapsuuden perheeseen kuului isä, äiti ja kolme siskoa. Kaksi vanhempaa siskoa ja yksi nuorempi. Sanoisin, että aika tavallista perhe-elämää. Isä teki maanviljelystöitä, äiti hoiti kotia ja toimi myös perhepäivähoitajana. Me lapset autoimme osaamisemme mukaan maatilan töissä. Äiti sairastui ensin MS-tautiin ja myöhemmin imusolmukesyöpään. Äiti menehtyi vuonna -96 tammikuussa. Isä jäi yksin kolmen teini-ikäisen tytön kanssa. Vanhin sisko oli jo muuttanut pois kotoa. Se on ollut kova paikka meille kaikille. Tuohon aikaan ei mitään apuja tarjottu, esimerkiksi henkisellä puolella olisi varmasti ollut hyvä päästä keskustelemaan jonkun ammattilaisen kanssa. Myöhemmin isä tapasi uuden avopuolison ja sai vielä iltatähden. Eli minulla on neljä siskoa!

Olet neljän lapsen äiti, miten yhdistät työn ja perheen?  

− Olen tosiaan neljän lapsen äiti, en pidä sitä mitenkään ihmeellisenä asiana. Oikeastaan silloin kun meillä oli ”vain” kolme lasta, ajattelin usein, että missäs se neljäs on?! Nyt perhe on täydellinen. Työ, perhe ja jopa omat harrastukset hoituvat ihan hyvin. Koti meillä on kyllä aina mullin mallin, voisi sanoa, että meillä vallitsee hallittu kaaos. Joskus ei niin hallittukaan. Mutta eikös hyvinvoivat perheenjäsenet ole tärkeämpää kuin täydellisessä järjestyksessä oleva koti?

Työskentelen Tammelassa päiväkodissa, aviomiehen työpaikka sen sijaan on Forssassa. Lasten koulut ja hoitopaikka on Forssassa, niin luonnollisesti Antin joka aamuiseksi osaksi on tullut toimia kuskina koko katraalle. Se on minulle helpotus, mutta pitää ehkä kysyä Antilta, onko se hänestä raskas homma… En osaa ajatella tätä aikaa ruuhkavuosina, tämä on juuri sitä mitä olen elämältä toivonut. Olen aina toivonut, että saisin paljon lapsia. Minulla on ollut krooninen vauvakuume. Nyt lapsiluku kuitenkin on täynnä. Ikää on jo 42 vuotta. Vanhin lapsemme Väinö on 13-vuotias seiskaluokkainen, Taimi 11-vuotias vitosluokkainen ja Lempi 9-vuotias kolmasluokkalainen. Iita-iltatähti täyttää ensi kuussa kaksi vuotta. 

Mitä kaikkea perheessänne harrastetaan?

− Väinö harrastaa karatea ja sulkapalloa, Taimi tällä hetkellä vain ratsastusta (on kokeillut teatteria, kuvista, jalkapalloa..) ja Lempi käy kuviksessa, Iitalla ei vielä ole harrastuksia. Antti harrastaa milloin mitäkin päähänsä saa, muun muassa ropaamista moottoripyörien ja veneiden parissa, sulkapalloa, ”wing”-surffausta… jne. Minä päätin viime syksynä ottaa itselleni enemmän aikaa ja aloitin uudelleen rakkaan harrastuksen ratsastuksen parissa, isosiskoni Mari Similän tunneilla Similän Ratsutilalla. Tammikuussa aloitin tankotanssin, jossa kyllä olen aivan surkea. Se on niin kokonaisvaltaista treeniä, että olen jäänyt aivan koukkuun tähänkin harrastukseen. Voimaannuttavia harrastuksia molemmat! Toisinaan pikkusiskoni Anne saa minut houkuteltua kuntosalille. Lisäksi käyn säännöllisen epäsäännöllisesti lenkillä, joko kävellen tai hölkäten.

Teillä on perheessänne myös erityislapsia, kertoisitko heistä?

− Perheen nuorin, Iita, syntyi toukokuussa 2021. Aika pian huomasimme, että jotakin on vialla, vauva ei ollenkaan ottanut meihin katsekontaktia ja silmissä oli aika ajoin nystagmusta, silmävärvettä. Hän hymyili kyllä, mutta aina kattoon tai seinille, ei meille, niinkuin vauvat yleensä tekee. Kolmen kuukauden ikäisenä neuvolassakin jo uskottiin, että kaikki ei ole ihan kohdallaan. Pääsimme silmälääkärille ja sieltä saatiin lähete magneettikuvaukseen, joka oli tehtävä nukutuksessa. Kuvista selvisi, ettei tytöllä ole mitään neurologista vikaa, mutta että näkö tulee olemaan todella huono. Ennusteen mukaan Iita tulisi näkemään vain valoja ja varjoja. Muistan, kun sain kuulla tämän tiedon puhelimessa, se oli kyllä musertava tieto. Olimme jo googlettaneet oireita ja tehneet diagnoosin, albinismi. Kauppasin tätä silmälääkärille, mutta oli epäuskoinen. Geenitesteissä sitten selvisi, että sehän se. Albinismi on harvinainen ja monimuotoinen geneettinen tila, jota luonnehtivat sille ominaiset heikkonäköisyyden aiheuttavat näköjärjestelmän puutteet yhdessä vaihtelevasti ilmenevän pigmentin vähäisyyden (hypopigmentaatio) kanssa. Ihon, silmien ja hiusten väritys perustuu melaniini-nimisiin väriaineisiin, joita albinismissa muodostuu yleensä vähän, joskus enemmän.

Albinismi kuuluu niin sanottuihin harvinaisiin sairauksiin. Maailmanlaajuisesti noin joka 17 000. ihmisellä on jonkin lajin albinismi. Yhdistyksellä ei ole tarkkaa tietoa, kuinka yleistä albinismi on Suomessa. Jos yleisyys olisi 1:20 000, olisi Suomessa laskennallisesti noin 270 henkilöä, jolla on albinismi.

Aloimme epäillä, että meidän toisellakin lapsella saattaisi olla kyseinen geenivirhe. Hänelläkin on hyvin vaalea iho ja hiukset sekä silmissä taittovikaa, näköä on korjattu vahvoilla silmälaseilla. Vauva-aikana hänen kohdallaan ei huomattu mitää erityistä näössä, ennenkuin noin viisivuotiaana neuvolassa huomattiin näöntarkkuudessa poikkeavuutta. OCA2-geenitestin tulos kertoi, että myös Lempi on perinyt meiltä vanhemmilta okulokutaanisen albinismin. Käytännössä iho tulee suojata hyvin auringonvalolta käyttäen UV-vaatteita ja 50+ -aurinkorasvoja. Silmät tulee suojata aurinkolaseilla. 

Puutteellinen näkö aiheutti sen, että Iita on motorisesti kehittynyt vähän myöhässä, mutta kirii kovaa vauhtia. Näkökykyä on vaikea arvioida, mutta se ei ole ollenkaan niin huono, kuin aluksi pelättiin. Silmä- ja ihopoliklinikoilla käydään vuosittain tarkastuksissa. Fysioterapeutilla tarvittaessa. Iitan erityisyyttä ei oikeastaan huomaa, hän on kaikessa mukana, niin kuin olisi ilman erityisyyttäkin. Hän on meidän perheen ilopilleri ja hauskuuttaja, ihan jokaiselle tärkeä ja rakas. 

Minkälainen äiti haluat olla?

− Äitinä haluan pitää huolta lapsistani ja tarjota heille perusturvan. Sellaisen, että lapsilla on kaikkea mitä he tarvitsevat. Ei kaikkia maailman leluja, pelejä, uusinta elektroniikkaa eikä muotivaatteita, vaan rakkautta, lämpöä ja turvan tunnetta. Haluan, että lapset tietävät, että kotiin voi aina tulla. Kaikesta selvitään yhdessä. 

Mikä äitiydessä on Sinun mielestäsi hienointa, mikä haastavinta?

− Äitiys on ollut suurin, ehkä jopa ainoa haaveeni elämässä. Se on täyttynyt ja siitä olen kiitollinen! Ihana nähdä, kuinka neljä erilaista persoonaa kasvaa ja kehittyy. Mahtavia pakkauksia kaikki! Äitiys on parasta, mutta toisaalta se on myös pahinta. On välillä raastavaa jos ei ole osannut nähdä, että lapsella on suruja eikä ole siten voinut auttaa. Haluaisin olla tukena ja antaa parhaani mukaan elämänohjeita. Pienet lapset, pienet murheet. Isot lapset, isot murheet. Lasten kasvaessa reviirikin kasvaa, liikutaan kaupungilla. Äidillä on jatkuva pelko, että jotakin ikävää tapahtuu. Raskainta taitaa olla se ainainen huoli ja riittämättömyyden tunne. 

Miten yhteiskunta mielestäsi tukee lapsiperheitä?

− Yhteiskunta kyllä tukee lapsiperheitä, mutta henkilökohtaisesti toivoisin, että kotona olo pienen lapsen kanssa mahdollistettaisiin suuremmalla kotihoidon tuella. Toki Suomessa on monta muuta maata pidempi äitiysloma ja isien vapaita tuetaan nykyään entistä enemmän. Terveydenhuolto on kyllä hyvää, kunhan ensin pääsee palveluihin kiinni. Aikalailla on saanut taistella, että lapselle on saanut tarvittavat poliklinikkakäynnit ja sitä myöden apuvälineet. Kukaan ei kyllä kotiin soita, vaan itse saa olla vaatimassa. Jos erityispalveluita tarvitsevan lapsen vanhempi ei jaksa taistella, jää kyllä ilman palveluita. Terveydenhuollon tiedonkulussa on myöskin toivomisen varaa. 

Neljän lapsen perhettä pidetään suurperheenä – miten ihmiset suhtautuvat siihen, että teillä on neljä lasta – vai onko se ihan normijuttu ihmisten mielestä?

− Mielestäni neljän lapsen perhe ei ole suurperhe, mutta toki ymmärrän, että sitä se voi jonkun muun mielestä olla. Muistan, että kolmannen lapsen ilmoittaessa tulostaan ei enää onnitteluja sadellut ja meiltä kyseltiinkin, että ollaanko nyt ihan varmoja tästä asiasta. Neljännen kohdalla meitä varmaan sitten pidettiin umpihulluina. Meidän kodin seinät repeili jo valmiiksi liitoksista, tilaa ei ole turhan paljon! Mutta sopu sijaa antaa ja useimmiten kuitenkin koko konkkaronkka ahtautuu samaan tilaan olohuoneeseen. Itse olisin valmis toimimaan sijaisvanhempana, mutta se onkin sitten jo toinen tarina. Onneksi työskentelen alalla, jossa kohtaan muiden lapsia! 

Miten teidän perheessä vietetään äitienpäivää?

− Äitienpäivää meillä vietetään usein isolla porukalla. Menossa mukana on miehen sisko perheineen ja appivanhempani. Joko käydään isolla porukalla syömässä ulkona tai grillataan sään salliessa täällä meidän kotona. Aamulla saan lasten tekemiä kortteja ja itse tekemiä lahjoja. Ehkä mies keittää aamukahvit ja tekee leivät. 

Miten haluaisit onnitella omaa äitiäsi ja kaikkia muitakin äitejä ja mummuja ja isoisoäitejä?

− Vien äidin haudalle kotipihasta poimittuja kukkia. Äidille voin lähettää terveisiä pilven reunalle, että kunpa hän olisi saanut tavata kaikki lapsenlapsensa. Monta kertaa olisin kaivannut äidin tukea ja mielipidettä omassa äitiydessäni. Mutta onneksi sain ihanan anopin, joka on auttanut meitä monessa. Erityisesti Iitan hoidossa molemmista appivanhemmista on ollut iso apu. Suuret kiitokset siis rakkaalle Marjatta-anopille! Erityisen tervehdyksen haluan sanoa Anne-siskolle, olet mahtava äiti ja varaäiti lapsilleni! Kiitos kaikille muillekin naisille, jotka ovat osallisina meidän perheen elämässä, tädeille ja varamammalle!  Ihan jokaiselle äidille haluan sanoa, että se, että yrittää parhaansa, riittää! Voimia ja aurinkoa kaikille!