Risuviikko piteni asiakkaiden toiveesta kahteen viikkoon

Loimi-Hämeen Jätehuolto Oy:n jäteasemat ottavat tänä vuonna risuja ja puutarhajätteitä maksutta vastaan kahden viikon ajan 17.–28.huhtikuuta. Risuja ja puutarhajätteitä vastaanottavat Kiimassuon, Akaan, Hallavaaran, Loimaan ja Sastamalan jäteasemat.

Risuviikko piteni asiakkaiden toiveesta kahteen viikkoon | Uutiset | Kotiseutulainen

–Risuviikon ajoittaminen on usein ollut hankalaa, sillä ajankohta päätetään jo hyvissä ajoin, mutta kevään tuloa on vaikea ennustaa. Monet asiakkaamme ovatkin toivoneet, että Risuviikko kestäisi pidempään ja tänä vuonna toiveeseen vastataan, Loimi-Hämeen Jätehuollon logistiikka- ja viestintäpäällikkö Mirva Naatula toteaa.

Risuja voi tuoda tänä vuonna kahden viikon ajan maksutta myös syksyllä, mutta tarkempaa ajankohtaa tapahtumalle ei ole vielä lyöty lukkoon.

– Nykyihmiset ovat myös niin kiireisiä, että risujen ja puutarhajätteiden tuonti ei välttämättä onnistu juuri tietyllä viikolla. Toivomme, että tapahtuman pidemmän keston myötä tämä ongelma helpottaa ja mahdollisimman moni halukas ehtisi asioimaan Risuviikkojen aikana.

LHJ:n jäteasemat palvelevat Risuviikkojen ajan normaalien aukioloaikojensa puitteissa.

– Emme siis palvele Risuviikkojen aikana viikonloppuisin. 

Kesän aukioloajat alkavat toukokuun alusta. Risuviikkojen päätöspäivänä, eli perjantaina 28. huhtikuuta tarjolla on munkkikahvit. Tarkemmat aukioloajat ja kahvitarjoiluiden aikataulut kannattaa tarkistaa kotisivuilta.

Tuo peräkärryllä tai pakettiautolla

Risuviikkojen aikana otetaan vastaan ilmaiseksi henkilöautolla, henkilöauton peräkärryllä tai pakettiautolla tuotavat risu- ja puutarhajätekuormat.

– Myös kotitalouksien punnittavat kuormat otetaan Risuviikkojen aikaan maksutta, mutta yritysten tuomista punnittavista kuormista peritään maksu normaalin hinnaston mukaisesti. Asioinnin nopeuttamiseksi risut ja puutarhajätteet kannattaa eritellä jo kuormaa kasattaessa, sillä niille on erilliset purkupaikat jäteasemilla, Naatula sanoo.

Turvallisuussyistä myös maksuttomia kuormia tuotaessa on myös aina ilmoittauduttava jäteaseman hoitajalle.

– Mikäli kuormaa ei ehdi tuomaan Risuviikkojen aikana, kannattaa muistaa, että normaalistikin peräkärrykuormallisen risuja tuominen jäteasemalle kustantaa vain kolme euroa.

LHJ:n jäteasemat ottavat Risuviikkojen aikaan maksutta vastaan myös pieniä määriä vieraslajien hävittämisestä syntyvää kasvijätettä tiiviisti muovipussiin pakattuna.

Isoista eristä vieraslajijätettä on ilmoitettava jäteasemalle etukäteen ja niistä peritään maksu, sillä ne kuljetetaan ekovoimalaitokselle energian tuotantoon. Näin niiden leviäminen voidaan varmasti estää. Isoja maata sisältäviä vieraslajikuormia LHJ:n asemilla ei oteta vastaan lainkaan.

Aiheeseen liittyviä juttuja