Epäilijääkään ei jätetä
Seisoin ruokakassin kanssa kerrostalon rappukäytävässä. Olin ollut asiakkaastani huolissani ja päätin käydä tavoittamassa häntä kotoaan, koska hänellä ei ollut puhelinta. Soitin ovikelloa ja odotin. ”Kuka siellä?” kuului ääni oven takaa ja minä huhuilin takaisin. Rapsauksista kuulin, miten turvalukkoja avattiin. Ovi aukesi ja sain kutsun astua sisään.
Tämä yksi muistikuva vuosien takaa nousi jostain syystä mieleeni pyhän evankeliumitekstin äärellä. Diakonian arjessa olemme usein erilaisilla ovilla: kotien ovilla, sairaaloiden ovilla, sydänten ovilla. Lähetettyinä, kohtaamassa ja auttamassa. Sisään-kutsussa on toivon siemen.
Kristittyinä olemme itse kukin lähettäjän asialla ja Hänen varustaminaan. Vajavaisina aina. Mutta juuri siksi minua puhuttelevat nuo opetuslapset. Peloissaan hekin olivat, lukittujen ovien takana, kunnes Jeesus tuli ja toi rauhan. Löydän itsestäni toisinaan Tuomaksenkin, kun ympärillä riehuva pahuus ja iholle tuleva inhimillinen hätä saa epäuskon sumun nousemaan. Silti evankeliumi sen todistaa: epäilijääkään ei jätetä! Jeesus tuntee omansa.
Vain täydellinen rakkaus voi tulla lukkojen läpi ja tuoda olosuhteista riippumattoman rauhan. Vaikka pelko tai epäusko sumentaisi meidän näkökykymme, Jeesus ei jätä meitä. Usko on lahjaksi saatua, eikä se ole tunteistamme kiinni. Virren 513 sanoin: ”Usko alkaa siitä, käsiisi kun jään.”.
Tänäänkin, juuri nyt, Jeesus sanoo: ”Rauha sinulle. Minä lähetän sinut.”. Ehkä epäilet kelpaavuuttasi tai riittämistäsi. Ehkä et tiedä, mitä sanoa, kun näet lähimmäisen kärsimyksen. Ehkä pelkäät itsekin. Et kuitenkaan ole yksin. Epäilijääkään ei jätetä.
”Rauha sinulle. Minä lähetän sinut.”
Kirsi Männistö, diakoniatyöntekijä
