Juhannuspäivä

Mökeillä äänet hiljenevät ja huomaan etäällä ihmisten kerääntyvän laitureille. Hetki tallentuu sieluni syvärakenteisiin. Aavistan palaavani syntyvään muistoon lopun ikääni. Tässä on kaikki.  

Keskikesän valon juhla, juhannus, voi olla yhtä tunnelmallinen kuin pohjoisen maamme toinen valon juhla, joulu. Molemmat juhlat auttavat meitä hiljentämään tahtiamme, ja pysähtymään elämän ja valon ihmeen äärellä.  

Suomen suvi on juhannuksena kukkeimmillaan ja kylvemme valossa. Kirkkovuosi nostaa juhannuksena myös juhlittavaksi keskeisen hahmon Jeesuksen elämästä, hänen puoli vuotta vanhemman serkkunsa Johanneksen. Johannes oli profeetta, joka julisti Jumalan armollista hyvyyttä, syntien anteeksiantamista ja sovintoa. Hän myös kastoi Jeesuksen. Tuosta kastehetkestä Jordanilla katsotaan alkaneen Jeesuksen toiminnan, joista evankeliumit kertovat.  

Juhannuksesta jouluun on puolen vuoden matka. Sen matkan aikana luonto luopuu kuormastaan, vetää elinvoimansa juuriinsa, hiljenee ja vastaanottaa pimeän syleilyn. Tuohon lumen ja jään valtakuntaan saapuu sanoma Jeesus-lapsesta, ikuisen elämän antajasta. Maailmaan syntyy vapahtaja, joka voittaa pimeyden – synnin ja kuoleman mahdin.  

Huilun saatettua viimeisen sointunsa yöttömään yöhön, kuulen äänen kaiun kantavan vielä kauas. Linnut jatkavat sirkutustaan, mutta rantojen mökit ovat vielä hetken hiljaa. Jostain kaukaa kuuluu taputus. Tuttu virsi on nostanut tunnelman uudelle tasolle. Kesä on niin iholla kuin sen lämpö, valo ja yltäkylläisyys vain voivat olla. Kiitän elämästä elämän antajaa ja nostan maljan: ”L’chaim – elämälle.” 

”Yötä ei enää ole, eivätkä he tarvitse lampun tai auringon valoa, sillä Herra Jumala on heidän valonsa.” (Ilm. 22:5) 

Antti Kulmala 
Diakoni