Oikeus ja velvollisuus
Mummu kaivoi pyhäpuvun kaapista. Se oli musta mekko, hyvää kangasta. Valkoisella kauluksella. Uutta ei tarvittu, sama hame oli täyttänyt paikkansa jo monen, monen vuoden ajan. Päähän mummu laittoi pyhähatun ja mekon ylle parhaan takkinsa. Kengät plankattiin ja käsilaukku tarkastettiin.
Oli äänestyspäivä.
Muistan yhä sen päivän juhlallisuuden. Lapset jäivät kotiin ja aikuiset lähtivät äänestämään. Kun he tulivat, juotiin paremmat kahvit tuoreen pullan kanssa.
Mummuni, (1901-1991), ei olisi voinut kuvitellakaan, että ei olisi mennyt äänestämään. Ettei olisi viitsinyt tai jaksanut, tai vedonnut siihen, ettei ”mikään kumminkaan muutu”. Hänelle äänestäminen oli oikeus ja velvollisuus. Se oli tapahtuma, jossa ihan tavallinen tehdastyöläinenkin saattoi vaikuttaa. Tuli tasavertaisena yhdellä äänellä kuulluksi, niin kuin jokainen muukin. Ja tämän mummu opetti myös lapsilleen ja lapsenlapsilleen.
Nyt voi äänestää ohimennen ruokakaupassa käydessään. Monen mielestä se on hyvä, se on kätevää. Ihan varmasti se lisää äänensä antaneiden määrää. Ennakkoäänestysaika, joka alkaa tänään, on kohtuullisen pitkä ja äänestämään varmasti ehtii.
Minä menen äänestämään vaalipäivänä. Koska muistan mummuni opit ja koska se vaalipäivä antaa oikeasti sen tunteen vaikuttamisesta. Siinä vain on jotain juhlallista, tärkeän tuntuista, vaikuttavaa.
Kokeile, se kannattaa. Ja kun teet vaalipäivästä erikoisen päivän, lapsesi tai lapsenlapsesikin voivat aikanaan muistaa sen ja tehdä samoin.
Tärkeintä on tietysti se, että äänestät. Niin kuin itsellesi sopii. Nykyaika luo vaihtoehtoja. Yksi kuitenkin pysyy: äänesi on tärkeä, sillä on arvo.
Maire Soiluva
Päätoimittaja
