Metsäkoivulan polku vie kallioille
Olimme käyneet Metsäkoivulan polulla kerran talviaikaan. Jo tuolloin suunnittelin, että polulle olisi kiva palata toisenkin kerran hieman eri vuodenaikaan. Nyt yli puolitoista myöhemmin tämä uusintaretki koitti. Syyskuinen sunnuntaiaamupäivä oli mitä mainion hetki patikoida Somerolla tuolla kallioiden reunustamalla reitillä.
Metsäkoivulan polku on Someron kaupungin maille yksityisvoimin kunnostettu noin 4 kilometriä pitkä metsäreitti. Polun luvataan kulkevan perinteiseen somerolaisluontoon, eli peltoihin ja paimiojokivesistöön, verrattuna poikkeuksellisissa maisemissa. Tämä on tosi. Eipä aikaakaan parkkipaikalta lähdettyä, kun polku löytää jo korkean kallionseinämän. Tuo kallio tuntuu jatkuvan ja jatkuvan ja kohoavan yhä ylemmäs maan uumenista. Karttaselaimestavoi nähdä, että paikalle on merkitty pitkä jyrkänne, useampikin. Aluetta kartalta tutkiessa huomaa, että se on kauttaaltaan jyrkänteiden, pienten soistumien ja lampien täplittämää. Luultavasti jääkaudella on tarinansa kerrottavana tämänkin alueen syntyhistoriassa.
Metsäkoivulan polku nousee jossain vaiheessa kallion päälle. Reitti on luokiteltu keskivaativaksi johtuen näistä muutamista kapuamisista ja laskuista. Huonojalkaisen ei tälle reitille kannatakaan lähteä. Lapset, noin kouluiän kynnyksestä ylöspäin, sen sijaan nauttivat, kun saavat välillä kiipeillä kalliolle. He ymmärtävät myös pysyä poissa jyrkänteiden reunoilta aiheuttamasta liikaa jännitystä vanhemmilleen. Vaihteleva polku on mukava aikuisellekin, ja saa välillä sykkeen mukavasti koholle.
Kuinka kaunis maaruska Metsäkoivulan polulla olikaan. Juolukat loistivat punaisina. Mustikat olivat jo pudottaneet lehtensä ensimmäisten pakkasten myötä, mutta marjoja vielä oli suuhun pisteltäviksi. Koska kalliomaasto on kuivaa mäntykangasta, jokunen puolukkakin löytyi maisteltavaksi. Poronjäkälää emme syöneet, vaikka joku on joskus väittänyt senkin olevan terveellistä. Lehtipuut loistivat kellan- ja punaisen sävyissä.
Yksi Metsäpolun kauneimpia maisemakohtia on kallion päällä kohdassa, jossa näkee alas Pohjaton-lammelle. Kellastuneet sarat reunustivat kauniisti mustanpuhuvaa lampea, jossa vielä vihreänä kellui ulpukan lehtiä. Lampi on lähes pyöreä, kun sitä ylhäältä päin katselee. Kenties lampi onkin pohjaton nimensä mukaisesti. Mukava, kun maisema on sen verran avoin, että lammen pystyy ylhäältä näkemään.
Hauska on myös reitin omintakeinen laavu Pontikkapurolla kahden kallion muodostaman notkon suojissa. Kuten aiemmallakin reissulla, myös tällä kertaa todettiin klapien olevan laatutavaraa. Tarvittaessa laavulla saa lainata myös Joukon kirvestä, kunhan palauttaa paikkaansa. Makkarat paistuivat hyvin.
Viime kertaan nähden kiersimme nyt koko lenkin, koska oli sulan maan aika. Reitin loppuosuus kulki joutuisaan metsätietä pitkin. Seuraavaan kertaan jäi punaisella merkitty hirvenpolun lenkki. Yhdistämällä sen sinisellä merkittyynMetsäkoivulan reittiin olisi voinut kiertää kallioiden alapuolelta takaisin metsäpolulle ja välttää metsätieosuuden.
Tiedättekö mikä Suomen luonnossa on mukavaa?! Se, että meillä on neljä vuodenaikaa, ja joka hetki luonto muuttuu. Siksipä samankin polun voi kiertää uudelleen kokien sen aina hieman eri tavoin, eri sävyissä. Tervemenoa syysluontoon ihan joka iikka!
Osoitetiedot: Levolantie, Somero. www.somero.fi hyvät ajo-ohjeet ja kohdetiedot.
MetsäAnna
