Hyvää lomaa!

Minkälainen on hyvä kesäloma? Vastauksia ja malleja on monenlaisia – mutta usealle se on ainakin aamuja, jolloin herätyskello ei soi. Se on päiviä, jotka eivät täyty pakollisilla asioilla, vaan päivien sisällön saa ainakin joiltain osilta päättää itse. Toisillehan loma on rästissä olevien kotitöiden tekemistä – joka voi olla ihan yhtä rauhoittavaa, kun tekemättömyys ja rannalla makoilu.

Hyvää lomaa! | Pääkirjoitukset | Kotiseutulainen

Annetaan ihmisille vapaus viettää lomansa haluamallaan tavalla. Ei arvostella, ei kritisoida, eikä vaadita muita viettämään lomaa kuten minä – vain koska minähän olen yleensä oikeassa asiassa kuin asiassa. Vietetään kaikki lomaa riitelystä, inttämisestä, lyttyynlyömisestä, hermostumisesta – ja ollaan tyytyväisiä kesäloman mahdollisuudesta. Tankataan kaikkea sitä mitä tarvitsemme, on se sitten pitkiä aamuja linnunlaulua kuunnellen, festareita ja elämyksiä, mattojen pesua tai rannalla auringosta nauttimista. Ollaan lomalla kiireestä, ja nukutaan juuri sen verran kun nukuttaa. Ahmitaan kaikkea hyvää: ystävien kanssa olemista, luontoa, kauneutta, rauhaa, hiljaisuutta. 

Kerätään eväitä syksyyn; niitä tarvitaan. Parasta ovat kesän muistot, jotka lämmittävät vielä talven tullen. 

Maire Soiluva 
Päätoimittaja
 

ps. Seuraava lehti ilmestyy 27.7. ja aineistopäivä on 19.7. Sähköposti tavoittaa parhaiten 11.7. asti. 

Aiheeseen liittyviä juttuja