Totuuden  johtamat

Kristitty on aina totuuden etsijä.

En tiedä, ymmärsivätkö ensimmäiset opetuslapset, kuinka olennaisesta asiasta on kyse, kun Jeesus antoi seuraajilleen lupauksen Totuuden Hengestä. Totuus kertoo, mikä on hyvää ja oikein. Totuus pakottaa kohtaamaan sen, mitä olen tehnyt väärin. Ilman totuutta ei siis ole hyvyyttä, oikeudenmukaisuutta tai edes mahdollisuutta aloittaa alusta.

Totuuden etsiminen ja löytäminen ei ole kuitenkaan kovin yksinkertaista. Viime vuosina käsitys totuudesta on muuttunut. Puhutaan totuuden jälkeisestä ajasta. Näyttääkin siltä, että maailmassa totuus pirstaloituu ja hämärtyy. Historia on voittajien historiaa – totuuden saa kertoa se, joka on voimakkain ja äänekkäin. Toisaalta totuuksia tuntuu olevan monia, ja ihmisiä houkuttaa ajatus omasta, ehdottomasta totuudesta.

Oman kokemusmaailmansa pohjalta ihminen muodostaa käsityksensä maailmasta – eli oman totuutensa. Totuuden etsimistä tarvitaan, jotta ajatukset ja näkemykset eivät lukkiutuisi yksiin uomiin. Erilaisia suljettuja yhteisöjä tai yhteiskuntia seuraamalla on helppo ymmärtää, kuinka joskus ihmisen oma ja ainoa totuus voi olla jotain täysin muuta kuin totta. Usein tällaisesta omasta ja ainoasta totuudesta ei ole kovinkaan helppo päästää irti. Totuus halutaan omistaa. Silloin ei ole väliä enää, onko oma totuus totta – johtaako se hyvään, oikeudenmukaisuuteen tai uuteen alkuun – vaan sillä, että olen oikeassa.

Siksi mietin, tulisiko kristityn olla jotakin muutakin kuin totuuden etsijä. Johtaako totuuden etsintä ja löytäminen siihen, että lopulta totuus halutaan omistaa?

Ehkä kristityn tulisi ennen kaikkea olla Totuuden johtama.

Anne Heikkinen

Kirjoittaja on tuore pappi sekä ekumeniasta ja lähetystyöstä syttyvä vaikuttaja, joka haluaa muuttaa niin maailmaa kuin kirkkoakin