Suurin käsky?
”Mikä on suurin käsky?” kysytään päivän evankeliumissa. Jeesus vastaa tähän viisastelevaan kysymykseen tavalla, joka tunnetaan rakkauden kaksoiskäskynä. Me tunnemme sen hyvin: rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.
Tämä kehotus tunnetaan rakkauden kultaisena sääntönä ja löytyy lähes samanlaisena monesta muustakin uskonnosta. Tuskin kukaan pitää sitä huonona ideana. Vaikka joku muuten vastustaisi kristinuskon opetuksia, tämä sentään on helppo sulattaa.
Kehotus lähimmäisen rakastamiseen on mukavaa tekstiä ja tuntuu kiteyttävän koko kristinuskon idean. Ja lisäksi, tätä kehotusta todella tarvitaan näinä aikoina.
Me puhumme toistemme ohi ja pidämme toisia itseämme vähempiarvoisina. Pidämme huolta vain omata hyvinvoinnistamme – muut pärjätkööt omin päin. Vaikka toisten rakastamista on meille vuosituhansia tolkutettu, viesti ei vaan mene perille.
Mutta luetaanpa tuo kaksoiskäsky uudestaan. Sieltä löytyy muutakin. Ennen kuin Jeesus kehottaa rakastamaan lähimmäistä, hän käskee rakastamaan Jumalaa yli kaiken. Kun häneltä kysytään suurinta käskyä, Jeesus antaa siis vastaukseksi kaksi käskyä, jotka ovat samanarvoiset.
Nyt tuo mukava teksti muuttuu hankalammaksi. Kuka meistä todella rakastaisi Jumalaa yli kaiken? Enemmän kuin itseään? Enemmän kuin omaa perhettä? Enemmän kuin omaa työpaikkaa, harrastuksia tai omia paheitaan? Olisimmeko todella valmiita jättämään kaiken kuten Jeesuksen kutsumat apostolit (jotka hekään eivät tätä käskyä kunnolla kyenneet täyttämään)?
Voisiko Jeesus tällä tarkoittaa, että lähimmäisen rakastaminen on jo itsessään niin vaikeaa, että se on mahdollista vain, jos arvojärjestyksemme radikaalisti muuttuu?
Jos kykenemme rakastamaan Jumalaa yli kaiken, silloin emme rakasta itseämme yli kaiken. Ja kun pääsemme irti itserakkaudesta, näemme helpommin lähimmäisemme hädän
Eero Hietala
