Kärsivä rakkaus
”Mitä meidän pitäisi tehdä? Jos annamme hänen jatkaa näin, häneen uskovat kohta kaikki.”
Vallan ja kunnian himo sekä pelko niiden menettämisestä voi johtaa julmiin päätöksiin. Pelon ei välttämättä edes tarvitse perustua todellisuuteen, sen olemme tänä keväänä joutuneet näkemään – toisinaan riittävät kuvitelmat ja oman pään sisäiset uhkakuvat. Ylipappien ja fariseusten pelko ”silloin roomalaiset tulevat ja ottavat meiltä sekä tämän pyhän paikan, että koko kansamme” johti Jeesuksen surmaamiseen. Hyvä joutui pahojen armoille, maailman valo pimeyden kouriin, viaton veren tahrimiin käsiin.
Kärsimyksen sunnuntaista alkaa syvä paaston aika. Se vie meitä kohti hiljaista viikkoa ja ristintietä. Ristintielle voin pysähtyä mietiskelemään Kristuksen kärsimystä, sen merkitystä ja tarkoitusta, niin kuin kristityt ovat vuosisatojen ajan tehneet. Ristintien pysähdykset kulkevat Jeesuksen viimeisten päivien mukaisesti Pilatuksen tuomioistuimen edestä puutarhahautaan saakka.
Vaikka tie on rujo ja kivulias, on se silti täynnä rakkautta. Jeesus näyttää, miten hyvä voittaa pahan, lempeys julmuuden, rakkaus pelon ja vihan. Ristintien pysähdyksillä kohtaan kärsivän rakkauden, joka oli valmis uhraamaan itsensä, jotta me saisimme elää. Kristukselle ei ollut vierasta inhimillinen kipu ja tuska. Tänäänkin hän kärsii kärsivien kanssa, itkee itkevien kanssa, kaipaa kaipaavien kanssa – rakkautensa tähden.
Näin täytit, Jeesus, raskaan työs.
Nyt kääntynyt on meihin myös
ristisi uhrin siunaus
ja Isän armo, rakkaus.
(Virsi 79:8)
Hanna Autio
