Ruutuaika; vanhemmat hulluksi ajava kasvatuksen ohjenuora!
Perheissä alkoi esiintyä lapsia, jotka ei oppineetkaan puhumaan tai leikkimään. Ajateltiin heidän viettävän liikaa aikaa lastenohjelmien äärellä. Yhä nuoremmat lapset osasivat olla pädeillä ja kännyköillä ja tableteilla. Huolestuttiin lasten kehityksestä ja alettiin puhua ikätasolle sopivista ruutuajoista.
Olen nyt 15 vuotta miettinyt mikä tässä oikeasti on ja ei ole oikein. Ajattelin, että eihän meilläkään lapsena ollut ruutuaikoja ja tässä me elellään. Joku vastaa minulle, että mehän ollaan kaikki nyt aikuisena aivan sekaisin, kukin omalla tavallamme. Todellako sen syy on Nalle puh tai Vili Vilperi? No okei, 90-luvulla ei myöskään juuri rajoitettu mitä lapsi sai katsoa ja ikäsuositusten tarkentuminen on vain hyväksi. Lisäksi on totta, että nykyään on tarjolla paljon enemmän haitallista materiaalia/sovelluksia kuin ennen.
On kuitenkin totuuden välttelyä ajatella, että rajaton ruutuaika masensi meidät tai teki meistä suorittajia. En usko siihen hetkeäkään. Herättäisin ennemmin miettimään mitä tehdään, kun lapsi ei ole ruudun äärellä? Otetaanko lapset mukaan ruuanlaittoon tai arjen askareisiin? Luetaanko lapselle? Kysyykö kukaan lapselta miten päiväsi meni tai jutteleeko ylipäänsä? Pääseekö lapsi lähelle, syliisi? Viettääkö vanhemmat aikaa teiniensä kanssa? Saako teini päättää, ettei halua viettää aikaa vanhemman kanssa? Miksi teini ei halua olla vanhemman kanssa? Missä vaiheessa vanhemmille tuli niin kiire, ettei keretä olemaan läsnä ollenkaan? Taisi olla silloin, kun vanhemmat siirtyivät somen ihmeelliseen maailmaan. Silloin kun aikuisille kasvoi kännykät osaksi kämmentä.
Sinä siellä, joka hikoilet onko 4-vuotias lapsesi ollut tänään yli tunnin pelaamassa pikkukakkosen pelejä, lakkaa hyvänen aika hikoilemasta ja syyllistämästä itseäsi. Pelit ja älylaitteet ovat nykyaikaa ja on hyvä, että lapsesi osaa toimia niiden kanssa. Mutta jätä oma puhelimesi pois ruokapöydästä, älä ole kokoajan kuvaamassa lastasi, vaan katso häntä! Jätä somekeskustelu äitien ryhmässä, ota lapsi ja mene sen äidin luokse kahville, varmasti mukavampaa teillä kaikilla. Älä ota paineita yhteisestä ajasta, ei sen tarvitse näyttää samalta kuin Instagramin satumaailmassa..
Olen tuskaillut ruutuaikojen kanssa jokaista aivosoluani myöden ja ihan varmasti aiheuttanut harmaat hiukseni murehtimalla. Erityisesti ADHDlapsemme kanssa, sillä hän jumiutuu helposti yhteen asiaan ja silloin hänen on vaikea nähdä mitään muuta tekemistä. Ja kun se jumi usein oli jokin tietokonepeli, olin aivan loppu kun mietein miten tulisi toimia, rangaistako, kun lapsi on salaakin ruudulla? Antaa ruudutonta kun hän ei pysty lopettamaan pelaamista käskystäni? Olimme vuosia sittenADHD lasten sopeutumisvalmennuksessa ja siellä minulle sanottiin suoraan, että valitse taistelusi! Annatko lapsen olla vapaammin ruudulla ja vältät näin osan tappeluista ja muu perhe saa enemmän äidin huomiota vai haluatko viettää kokopäivän päkäten asiasta, josta lapsesi oikeasti pitää ja tuntee osaavansa? Vasta nyt vuoden sisällä olen ymmärtänyt, että nyt, kun ruutu ei ole se paha tekeminen kiellettyjen listalla, ei lapsi enää edes halua juurikaan pelata. Hän on keksinyt muita kiinnostuksen kohteita. Jos lapsi ulkoilee, syö,, tekee läksyt tai leikkii vanhemman kanssa, menee nukkumaan ajoissa ja vanhempikin on näissä tilanteissa oikeasti läsnä, niin eihän päivään edes jää mitenkään ihmeellisen suurta väliä lastenohjelmille.
Kerää äitipisteet mielummin vaikka pelaamalla pleikkaa yhdessä ja kehuen kuinka hienosti lapsi osaa. Laita instapäivitykseen valokuva, kun pelasitte yhdessä tai kun ihmettelitte luonto-ohjelman toukkia lastenne kanssa. Ruutua rennosti ja vastuullisesti – ei siitä kannata tehdä päivän suurinta ongelmaa.
Anniina Pöyri
