Kulttuuritontulta joulupukille

Kiitos vielä pukille viime joulusta ja sen runsaudesta, nyt olen huolissani tulevasta.

Kulttuuritontulta joulupukille | Kolumnit | Kotiseutulainen

Coronan yönmustat pilvet pakkaantuvat ja peittävät joulun valon, antamisen ja saamisen ilon hamaan rokotettuun tulevaisuuteen. Kulttuurin valo lepattaa pahaenteisesti. Pukki, mitä me voimme tehdä?

On teeveet videoineen, radiot lähetyksineen, kirjat, äänilevyt, kuvat… Onhan näitä, mutta, mutta… Missä ovat elävät ja suorat kontaktit kulttuurin tekijöihin. Luomisesta näkyy ja tuntuu vain tuska ja orastava köyhyys, jota varsinkin esittävät taiteilijat joutuvat kokemaan. Elvyttävä hoito on aloitettava ennen potilaan kuolemista. Kuolleille riittävät hautajaiset ja nekin ilman saattajia turvaväleineen.

Elävät taiteilijat elävät luovuudesta. Voisitko Sinä kaivaa Korvatunturin kätköistä ison säkillisen luovuutta, rohkeutta ja sisua seka levittää niitä ympäri maata coronan kärvistämälle kulttuurikentälle laajasti. Tiedän ja ymmärrän, ettet Sinäkään mahdottomiin pysty yksin, mutta että saataisiin syntymään laajasti henki, joka antaa kulttuurille edes ripauksen toivoa. Tiedän tai ainakin uskon Sinulla olevan ymmärrystä ja toivoa lahjavarastossasi. Niitä voisi jakaa koko kärsivälle ja kulttuurista köyhtyvälle kansalle. Sitä, mitä juuri nyt ei voi saada, pitää huomenna saada moninkertaisesti. Nyt eivät riitä poliitikkojen puheet ja äänihaavilupaukset, vaan Sinun sanasi ja lupauksesi Joulupukki. Sinuun uskotaan ja Sinuun luotetaan.

Tässä vakaassa joulupukkiin uskovassa luotossa haluan toivottaa teille ystävät Hyvää Tulevaisuutta ja Joulua (HTJ). Luotan luovuuteen.

ps. Heti, kun voimme, täytämme elokuva- ja teatterisalit, konsertti- ja näyttelysalit, kirjastot, kirkot ja kaikki kulttuuriareenat.

Pertti Munck

Aiheeseen liittyviä juttuja