Joulua – ja vähän jo uuttakin vuotta!

Tässä kohdassa pitäisi keksiä ne maailmaasyleilevät sanat, jotka taikoisivat kaikille hyvän joulumielen.

Joulua – ja vähän jo uuttakin vuotta! | Pääkirjoitukset | Kotiseutulainen

Valitettavasti sellaisia ei vaan ole. Niin kuin ei ole olemassa jouluelokuvien koristeiden ja lämpimien ajatusten täyttämää romanttista joulua, jossa on aina onnellinen loppu. Ei ole olemassa jatkuvaa onnellisuuden tilaa, jossa voisi kellotella kaikessa rauhassa – ja sellaisessa olotilassa olevat ihmiset olisivat kyllä ympäristölleen aika sietämättömiäkin.

Onni – joulunakin – koostuu pienistä hetkistä, pienistä asioista ja olotiloista. Kun postiluukusta tupsahti kaksi loimaalaisten kirjoittajasiskojen joulukorttia, tulvahti koko eteinen täyteen lämpöä ja niin mukavia muistoja.  Meni tämä joulu miten tahansa, tuo hetki jää tästä joulusta mieleen. 

Kun kutsuin ystävää joulupäivänä kylään, ja hän vastasi kyllä ennen kuin pääsin lauseen loppuun, nauroimme asialle yhdessä – innostus tarttui ja varmasti tuo hetki, kuten hänen vierailunsakin, jää tästä joulusta mieleen.

Nämä esimerkit muistuttavat myös siitä, että se on pienestä kiinni. Se ilon tuottaminen toisellekin.

Kohta joulun jälkeen käännämme katseet uuteen vuoteen.  On lupausten aika ja olen löytänyt asian, jossa yritän tehdä parannuksen.  Ei, en lopeta suklaansyöntiä enkä muitakaan nautintoja, mutta yritän opetella siihen, etten olettaisi. En olettaisi, että ihmiset elävät noin keskimäärin niin kuin itse elän. En olettaisi, että tiedän mitä toinen ihminen ajattelee ennen kuin kysyn. En olettaisi tietäväni toisesta ihmisestä jo paljonkin, vaikka en ole edes tavannut häntä. Enkä varsinkaan olettaisi, että minun arvomaailmani on se ainoa, oikea ja kristallinkirkkaassa tasapainossa oleva.  Olettamisesta pääseminen avartaisi pääkoppaa kummasti, voi olla että tarvitsisi jopa ostaa isompi pipo.

Ja toinen lupaus: lupaan äänestää aluevaaleissa. Koska se on paras tapa ajatella heitä, joiden ääni ei kuulu, jotka ovat avun varassa, jotka ovat heikkoja tai sairaita.  Voin itsekin kuulua siihen joukkoon jo vaikka huomenna.  

Joulumieli? Tällaisista asioista se koostui tänään. Toivottavasti Sinunkin kohdallesi osuu mukavia ja mieltä lämmittäviä joulusattumia – puurossa tai ilman puuroa!

Hyvää, rauhallista Joulua ja ensi vuodelle kaikkea sitä hyvää, mitä toivot!

Maire Soiluva
Päätoimittaja

Aiheeseen liittyviä juttuja