Annettaisiinko mahdollisuus?
Miltä tuntuisi tehdä työtä, jossa ei koskaan voi onnistua? Tai olla ammatissa, jossa onnistuminen on vähintäänkin äärimmäisen harvinaista.
Esimerkiksi lumen auraaja. Mikä lie sitten onkin se virallinen ammattinimike. Mutta aurahan ei koskaan ole oikeaan aikaan oikeassa paikassa. Jos aurataan yöllä tai aikaisin aamulla, jotta töihin menijöillä on avoimet väylät, lumiaura vähintäänkin häiritsee herkkäunista. No, ei aurata. Sitten valittaa se töihin lähtijä, että ei taaskaan ole aurattu. Ja ainahan se aura on joka tapauksessa väärässä paikassa, vaikka kaikki tietävät, että auraaja ei pysty toistaiseksi monistamaan itseään. Jos auraaja käy, se käy väärään aikaan, väärässä paikassa ja liian harvoin tai liian usein. Aina voi joka tapauksessa valittaa.
Toinen ryhmä ovat kaikenlaiset päättäjät. Kaupunginvaltuustosta eduskuntaan ja siltä väliltä. Päättipä päättäjät mitä tahansa, se on aina väärin päätetty. Vika on aina vähintään hallituksen, vaikka sillä ei olisi mitään tekemistäkään asiassa. Aina voi valittaa.
Suomessa voi tulipalonkin todella sammuttaa väärin. Liekö pitkä, pimeä talvi kirvoittamassa valittajan kielenkantoja – tosin valitammehan me kesälläkin, kun aurinko lopulta paistaa, hallitus ei kuitenkaan tee oikeita toimenpiteitä, vaikka meidän on liian kuuma.
Asiallinen kritiikki voi viedä asioita eteenpäin, jatkuva valitus hapattaa maidonkin. Ja niin hyvin pitää paikkansa sanonta, että puhdas ja aatteellinen on usein ahdas ja puutteellinen. Jos ei tipaton tammikuu onnistunut, onnistuisiko turhasta valituksesta vapaa helmikuu? Meillä on sittenkin asiat vielä aika hyvin, kun tarkemmin ajattelee, vai mitä. Tiet ja kadutkin aurattuna.
Maire Soiluva
Päätoimittaja
