Paikka, jota ei enää ole

Nuoruusmuistoissani yhäti säilyy Forssan Säästöpankin piparkakkutalo. Koristeellinen tiilestä tehty pytinki seisoi Hämeentien ja Torikadun kulmassa. Siinä nykyisen torikeskuksen paikalla.

Kuva: Forssan museo

Kuva: Forssan museo

Rakennuksen oli suunnitellut arkkitehti Vähäkallio, Kytäjän kartanon omistaja. Ei kuitenkaan sama Vähäkallio, joka tappoi maillaan telttailleet nuoret.

Talo rakennettiin vuonna 17 ja se herätti suurta ihailua kauppalalaismaalaisten keskuudessa. Että oikein Jugend-tyylliä käpykylään. Purkutuomion se sai v. 1970. Keksittiin syyksi, että se on muka rakennettu saven päälle ja seinät halkeilevat. Höpö höpö. Piti vaan saada tilaa uudelle modernille kauppakeskukselle, joka nyt on lähes tyhjillään. 

Sain olla mukana kun isä kävi pyytämässä markkalainaa silloiselta pankinjohtaja Ruben Ruostepurolta. Odotushuoneessa ihailin hienoja kukertavan värikkäitä seiniä, vanhojen pankkiherrojen näköispatsaita, tai olivatko hymypoikapatsaita. Olin parhaisiin puettuna. Asuna oli golffarit, Ypäjän Yllätyksen verryttelypusero, päässä vausti ja jalassa monot. Isä oli saapashousuissa, jatsareissa ja huopahatussa.

Kutsu sisään tuli tunnin odottelun jälkeen. Ruostepuro oli pukeutunut tummaan smokkiin, lakerikenkiin, valkoiseen rohtimiseen paitaan ja kaulassa pyöri punainen rusetti. Istuimme mustalle nahkasohvalle. Johtaja tarjosi nallekarkin ja isälle oikein sikurikahvia. 

Olin hetken pelokkaasti vaiti, mutta rohkaisin mieleni ja kysyin: 

– Myyks sää lahhaa?

– Kyllä, vastasi johtaja.

– Oleks sää pankkiili, kysyin

– Olen, vastasi

– Haukka miäs, vastasin.

Asia tuli hoidettua ja isä kirjoitti velkakirjan alle puumerkin. Kättelimme ja poistuimme tyytyväisenä. Aulassa sanoin isälle, että olipa holja miäs. Anto lahhaaki ihan tosta vaan. Ei ollukka mikkään Loope-ankka

Olen ikäni ihmetellyt, että miksi vanhat upeat rakennukset on jyrättävä maan tasalle.

Tilalle rakennetaan typeriä lasijulkisivuisia mahtipontisia hengettömiä palatseja. Olen myös useampana jouluna yrittänyt rakentaa samanlaisen piparkakkutalon kuin meillä oli muinoin, mutta aina epäonnistunut. Taloon ei vaan saa sitä oikeaa hengen paloa.

Keijo Wääri