Tulitikkutyttö kasvaa aikuiseksi
Pitikin tulla markettiin kaikkien ihmisten keskelle. Toisaalta täällä saa olla yksin ilman, että näyttää hylkiöltä. Eivätkä juuri mitkään muut ovet ole tähän aikaan auki. Joku toinenkin kaltaiseni saattaa olla paikalla vain kuluttamassa aikaa. Aina kai on hyvä harjoitella torjumaan tarjousten tuomia tunteita siitä, että jotakin lisää tarvitsisi olla ja että aivan kuin jotakin olennaista puuttuisi.
Feliz navidadii vaan kaikille. Myös sinulle, jonka vanavedessä päädyn kulkemaan. Ihailen määrätietoista tapaasi askeltaa hyllyjen välissä ja nostella kärryyn purkin sieltä, pakkauksen tuolta. Ilman ostoslistaa, tietenkin. Oma kärryni on melkein tyhjä, se on samanaikaisesti minut ympäristöön upottava maastoasu ja myös suoja turvaamassa reviiriä ympärilläni. Eikä minulta mitään puutu. Sinulta näyttää puuttuvan mustikkapiirakan makuista proteiinirahkaa ja jotakin tahmaista vanukasta vaaleanruskeassa purkissa. Ne asettuvat kärryssäsi hienosti tuoremehutetrojen ja graavatun lohen väliin.
Minä pysähdyn vertailemaan suolakurkkupurkkeja. Ilman silmälaseja en erota edes kilohintoja hyllyn reunasta saati että näkisin lukea jotakin purkkeihin liimatuista etiketeistä. Mutta kurkkuja nämä ovat. Niitä olisi mukava hankkia joulupöytään. Millaisiakohan etikkasäilykkeitä sinun joulupöydässäsi syödään? Tuskin säilöt itse. Valmiina on niin kätevä ostaa. Kurkkuja, oliiveja, aurinkokuivattuja tomaatteja, kurpitsaa, punajuurta ja artisokansydämiä. Sen kun nostelee esille, maistuvat varmasti kaikille.
Kaupan joulusuklaalavat notkuvat vielä, vaikka osa sortimenteistä on varmaan jo loppu. Onkohan oikeasti jokaiselle lajille oma syöjänsä? Paljonkohan tästä jää vuodenvaihteen jälkeen alennuksella myytäväksi? Nostan pienen suklaajoulupukin ylös pakkauksestaan, miten kevyt se onkaan! Muistan nähneeni tällaisen viimeksi koulun joulupussissa. Silloin pukin päähineessä oli kiinnitettynä kultalankaa, jolla pukin sai ripustettua joulukuusen koristeeksi. Nämä modernit pukit taidetaan syödä parempia aikoja odottelematta. Sinä näytät miettivän, valitsisitko pistaasin- vai suolakinuskinmakuiset tryffelit. Minun peukaloni on painunut joulupukin suklaisen vartalon sisään. Pitikin käydä näin, tehty vahinko on maksettava.
Kassoilla satun taaksesi samaan jonoon. Sinulla on kaunis sahraminkeltainen tikkitakki. Onkohan se aivan uusi? Tuntuuko se päällä kepeältä, vaikka se on varmasti myös lämmin? Milloin minusta tuli näin pinnallinen, mietin samalla kun yritän taivuttaa rispaantuneen taskunsuun piiloon. Tämänkin olisin osannut ommella, jos vain olisin muistanut. Kerran etsin rikkinäisestä taskunpohjasta vuoren väliin pudonnutta kotiavainta hyvän tovin. Onneksi löysin. Ja sen repeämän myös korjasin.
En osaa kulkea marketista suoraan kotiin, vaikka se olisi järkevintä. Muistan ajan, jolloin meillä oli tapana ajella katselemassa jouluvaloja. Edelleen katselen erilaisia valaistuksia mielelläni, vaikka usein huomaankin ajattelevani, millaisia sähkösopimuksia näiden talojen asukkailla on. Ehkä sähkölasku menee suoraveloituksella niin, ettei sitä edes huomaa. Sinun miehesi on kenties jo ripustamassa uusia sesonkivaloja paikoilleen. Näin, kun nostit laatikon kassahihnalle. Koristeellinen valoköynnös on varmasti tunnelmallinen ja viestii onnellisten ihmisten kodista.
Huikkaan eteisestä moikat lapselle, joka on taas kerran sulkeutunut tekemään jotain oman huoneensa uumeniin. Pitäisi ehkä varata aika lääkäriin, ajattelen. Ehkä en vain kuule, kun hän vastaa. Tällä kertaa lapsi tulee keittiöön katsomaan, mitä toin kaupasta. Tällaisen joulupukin, sanon, ja ojennan ruhjotun suklaamöykyn. Kiitti, tää on hyvä, lapsi sanoo ja palaa huoneeseensa. Lauseessa ei tainnut tällä kertaa olla ironiaa. Onneksi kaikki eivät kaipaa kultaa ja loistoa, ainakaan joka hetki, mietin ja pyyhkäisen silmäkulmaani. Ja onneksi jouluun on vielä kolme yötä.
Piia Syrjäaho
