Mystinen kurpitsa pääosassa Krekilän myllyn kesäteatterissa

Kurpitsa ja kaksi erilaista naapuria ovat pääosissa Krekilän myllyn kesäteatterissa tänä kesänä Loimaalla. Luvassa on koko perheen komedia, jossa on hersyvää huumoria ja väärinkäsityksiä.

Mystinen kurpitsa pääosassa Krekilän myllyn kesäteatterissa | Kulttuuri | Kotiseutulainen

Tapio Riemuranta (Kerkko Vihava) ja hänen poikansa Samppa Riemuranta (Jukka Sillsten) ihmettelevät, mitä tehdä mystisen kurpitsan kanssa.

− Otimme tietoisen riskin ja aloitimme tammikuussa etäharjoitukset. Kaikilla oli kova hinku päästä näyttelemään, ohjaaja Laura Kilpiö sanoo.

Krekilän myllyn kesäteatteri täyttää 40 vuotta. Juhlavuosi suorastaan velvoittaa ja innostaa näyttelijöitä estradille. Heikki Eskola on ollut alusta asti kesäteatterissa. Usein jossain roolissa, tänä kesänä Eskola on lavastemestari.

Kurpitsa-näytelmässä on yksitoista näyttelijää, joiden ikähaarukka on 9 vuodesta 73 vuoteen. Myös poliisia tarvitaan selvittämään mystisen kurpitsan alkuperää. Kilpiö on tyytyväinen, että kaikkiin rooleihin löytyi juuri sopivat näyttelijät. Harjoitukset vietiin toukokuussa myllyn miljööseen.

− Vaikka kauan jouduttiin harjoittelemaan etänä, roolit on sisäistetty hyvin ja kohtaukset alkavat olla hanskassa, Kilpiö ohjaajana iloitsee.

Ohjaajana Kilpiö lupaa hersyvän hauskan näytelmän, joka sopii koko perheelle. Kommelluksia ja väärinkäsityksiä on luvassa.

Kurpitsa on hauska tilannekomedia, nykyaikaan sijoittuva väärinkäsitysfarssi, jota katsoessa jokainen voi nauraa myös itselleen.

Kilpiö toivoo runsasta yleisöä, sillä paljon erilaisia tapahtumia on peruttu.

−Kyllä ihmiset kaipaavat vuoden hiljaisuuden jälkeen kulttuuria, niin musiikkia kuin teatteria.

Kurpitsan ensi-ilta on su  4. heinäkuuta. Viimeinen esitys on 18. heinäkuuta. krekila.fi

Kirjoitus-kilpailun suosio yllätti

Peräti 52 käsikirjoitusta oli tulos, kun Krekilän Myllyn kesäteatteri järjesti 40-vuotisjuhlan kunniaksi käsikirjoituskilpailun.

Määrä yllätti täysin. Käsikirjoituksia tuli ympäri Suomen.

– Oli aika urakka, kun luin ne kaikki, kilpailuraatiin kuulunut  Kerkko Vihava sanoo.

Voittajaksi valikoitui Keski-Suomessa Leivonmäellä asuvan Marita Kärkkäisen käsikirjoitus Kurpitsa.

– Hyviä käsikirjoituksia oli paljon. Kärkkäisen käsikirjoitus oli meille soveltuvin kaikin puolin. Se sopii hyvin tähän miljööseen ja on koko perheen näytelmä, ohjaaja Laura Kilpiö sanoo.

Kärkkäinen onkin alan ammattilainen. Hän on näytelmäkirjailija ja kirjoittamisen opettaja, joka kuvaa komedioissaan ihmissuhteita ja ihmisten pieniä paheita.

Tilanne- ja luonnekomiikka ovat perusasioita hänen näytelmissään.

Krekilän myllyn kesäteatterin kirjoituskilpailun voitosta Kärkkäinen sai 500 euroa.  Ja innokkaat  harrastelijanäyttelijät tekemään käsikirjoituksesta nautittavan esityksen.

Teksti Sari Keskitalo

Aiheeseen liittyviä juttuja