Ylä- vai alamäkiä?
Istun kirjoittamassa Juhlamäen rinteessä, vastapäätä Salmistonmäkeä ja ihmettelen elämäni mäkien määrää.
Onnellisen lapsuuteni sain viettää Frontin- tai Ronttismässä, eli Kalliomäessä, Harakkamäeltä suoraan etelään, 6.linja 2. Pihalta näkyi mäki, jonka päällä seisoo Forssan kirkko. Senkö innoittamana minusta piti pappi tulla? Ei tullut, tuli kulttuurin kiertävä matkasaarnaaja.
Elämän seikkailut jatkuivat Himmainmäen takana Portaan maisemissa. Mäet kasvoivat Turussa Luolavuoreksi. Takaisin Forssaan ja Talsolan Kullervonkadun kautta Rantalanmäkeen. Kiertävä kulttuurityö vaihtui autokouluvuosiksi kuljettaen kerallaan kiertävää teatterielämää TNL:n keikkaohjaajana. Monet ovat konstit ja kohtalot, sanoi kulttuuripässi, kun päätä vietiin kunnan kulttuurivirkamiehenä vielä parikymmentä vuotta.
Ikä lähestyy tasalukua 77. Viimeksi tunnustan juhlineeni kunnolla lukua 66. Huh, huh! Niin se aika kuluu, sanoi putkimies, kun yhdentoista vuoden tauon jälkeen työmaalle palasi. En ole kuitenkaan Ojalan mäkeä vielä suunnitellut.
Monologi-näytelmä Ellen Thesleffistä on kirjoitettuna, mutta vielä toteutusta vailla.
Uusi, Elin Danielson-Gambogista on suunnitteilla. Ensimmäinen, Helene S (Schjerbeck) Anne Kinoksen, Minttu Siitosen ja Kimmo Ketolan kanssa on jo muistojen kultaisessa kukkarossa. Olen ihastunut naistaiteilijoihin pysyvästi.
Tähän vielä yksi mäki, runo omakustanteestani Pariisista pohjoiseen (1986):
Liekki
Jään päällä elämän liekki
sammuuko tuli
sulaako jää
siitä alkaa kysymysten tulva.
Olen omistanut runoni kirurgi Ritva Vastamäelle, joka palautti minut leikkaamalla jatkamaan mäkistä elämääni.
Pertti Munck
