Kauneimmat Joululaulut tekee hyvää! Tee Sinäkin!

Kauneimmissa Joululauluissa kerätään vuosittain lahjoituksia Suomen Lähetysseuran työhön heikoimmassa asemassa olevien ihmisten oikeuksien puolustamiseksi.

Kauneimmat Joululaulut tekee hyvää! Tee Sinäkin! | Kulttuuri | Kotiseutulainen

Erityisenä kohteena on lasten syrjäytymisen vastainen työ yli 20 maassa.  Työtä tehdään uskontoon, kieleen tai etnisyyteen katsomatta, jotta jokaisella lapsella olisi toivoa ja oikeus parempaan tulevaisuuteen. 

Kuurojen koulu antoi Rahelille oman kielen

Etiopialainen Rahel Wodago, 15, opiskelee Lähetysseuran tukemassa Hosainan kuurojen koulussa kuudennella luokalla. Ennen Hosainaan pääsyään hän opiskeli neljä vuotta tavallisessa koulussa, mutta ei kuulovammansa vuoksi pystynyt seuraamaan opetusta. Hosainassa hän aloitti uudelleen toiselta luokalta.

– Täällä parasta on, kun oikeasti oppiikin jotain. Siinä on suuri ero, Rahel iloitsee.

Kuurojen koulussa Rahel oppi kommunikoimaan viittomalla. Nyt hän opettaa viittomia myös vanhemmilleen, jotta he ymmärtäisivät toisiaan paremmin.

Koulusta Rahel on saanut paitsi kielitaidon ja perusopetusta, myös ompelutaidon. Hän haluaisi ansaita elantonsa ompelemalla vaatteita.

– Olen todella onnellinen tästä koulusta.

Rahel lähettää terveisiä Suomeen, erityisesti kuuroille.

– Kannattaa käyttää kaikki mahdollisuudet opiskella!

Teksti ja kuva Virve Rissanen

Aiheeseen liittyviä juttuja