Ripaus inhimillisyyttä, kiitos

Mietitäänpä kuvaa yksinäisestä laitoshoidossa olevasta vanhuksesta. Päällä on likainen pusero ja pissahätä on painanut rakkoa jo tuntikausia. Hoitajilla on kiire, joten vanhus odottaa kiltisti vuoroaan. Hoitajilla on paljon työtä, jatkuva kiire nakertaa heidän kykyään kohdata vanhus. Puhe on usein tiuskivaa ja ylimääräiseen jutusteluun ei ole aikaa. Vatsassa kurnii nälkä ja vanhus toivoo, että tänään jollakulla on aikaa syöttää hänet. Nieleminen on muuttunut työlääksi, joten ruokailut kestävät ja hoitajat turhautuvat tilanteessa. Ikävä tuntuu palana kurkussa, vieraita ei ole käynyt viikkoihin.

Karrikoitua eikö, mutta valitettavasti tuo kuvaa useiden ikääntyvien jokapäiväistä elämää täällä Suomessa. Terveydenhuollon resurssit on vedetty tiukoille ja epäkohtiin, jotka kohdistuvat niin hoitotyöhön kuin hoidettaviin, ei ole haluttu vaikuttaa jatkuviin säästötoimiin vedoten.  Raha määrittelee hoitohenkilökunnan resurssit ja tätä kautta hoidettavien olosuhteet. Edellä nostettiin esille perustarpeita, niitä inhimillisiä piirteitä, joista meidän ei tulisi luopua. Vanhuksen kannalta tarve tulla kuulluksi ja kohdatuksi. Hoitajan kannalta mahdollisuus riittävään ajalliseen resurssiin, jotta kohtaaminen työn ohessa mahdollistuisi.

Meidän tulee pohtia, millä keinoilla ja päätöksillä voisimme vaikuttaa ikääntyvän kansamme viimeisien elinvuosien laadukkuuteen, inhimillisyyteen.

Ville-Veikko Elomaa

Perussuomalaisten Hämeen piirin eduskuntavaaliehdokas