Kirjallisuus-illan vieraina Seppo ja Marjaliisa Hentilä

Kirjallisuusillan vieraina Brander-salissa Seppo ja Marjaliisa Hentilä tiistaina 18.4.23 klo 18 alkaen.

Kirjallisuus-illan vieraina Seppo ja Marjaliisa Hentilä | Tapahtumat ja tekeminen | Kotiseutulainen

Kaarlo Juho ja Ester Ståhlberg olivat Suomen tasavallan ensimmäinen presidenttipari vuosina 1919-1925. Ståhlbergit olivat uranuurtajia, sillä tasavalta oli valtiomuotona uusi. Euroopassa eikä juuri muuallakaan ollut montaa sellaista maata, jonka valtionpäämies olisi ollut vaaleilla valittu presidentti.

Presidenttien puolisoita ei ole tavallisesti käsitelty presidentti-instituutioon kuuluvina vaikuttajina. Tasavallan ensimmäiset on kaksoiselämäkerta, joka kertoo millä tavalla Ståhlbergit rakensivat Suomeen presidentti-instituutiota ja miten he tekivät sitä yhdessä ja suunnitelmallisesti.

K.J. Ståhlberg oli presidenttinä siis tuolloin, kun Forssa irtaantui omaksi kauppalakseen. Ståhlbergin vaimolla Esterillä on toinenkin yhteys Forssaan. Ester asui ensimmäisen puolisonsa, Karl Hällströmin kanssa Forssassa vuosina 1896-1902. Karl Hällström toimi täällä apteekkarina. Esterin Sunnuntai-romaanissa on viittauksia tuohon aikaan.

Tilaisuuteen on vapaa pääsy. 

Seppo Hentilä on valtiotieteiden tohtori. Hän toimi Helsingin yliopiston poliittisen historian professorina vuosina 1995–2014.

Marjaliisa Hentilä on valtiotieteiden tohtori ja talous- ja sosiaalihistorian dosentti. Hän on toiminut Työväen arkiston erikoistutkijana ja aiemmin muun muassa Suomen Saksan-instituutin johtajana Berliinissä 2004–2009.

Aiheeseen liittyviä juttuja