Harmaan monet sävyt

Prosessoin näkökulmaani siihen suruun ja muutokseen, jota Ukrainassa käytävä sota on tuonut siviileille Euroopassa. Harmaan sävyt on yritys käsitellä menetystä ja luopumista, jota jokainen ukrainalainen joutuu läpikäymään. Oma sukupolveni on vieraantunut sodan ajatuksesta, se on ollut meille lähinnä kehittyvien maiden etäinen riesa. Nyt se on lähellä ja koko ajan läsnä, kertoo taiteilija Jaana Saario.

Harmaan monet sävyt | Taide | Kotiseutulainen

Jaana Saarion näyttely Harmaan sävyt on 28.3.-23.4.2023 Galleria Moletissa.

− Käsittelen mieltäni vaivaavia asioita maalaamalla. Surua ja kuolemaa olen tarkastellut eri puolilta ja ilmaisuni on vähäeleistä. Olen ommellut vanhoja amerikkalaisia postisäkkejä maalauspohjiksi, joille olen toteuttanut kiinalaisella tussimaalauksella ja lyijykynällä kukkia ja tekstejä. 

Saarion maalauksissa myrkyttämistä, kuolemaa ja surua jo 1600-luvun asetelmamaalauksissa symboloineet kukat kohtaavat ukrainankielisiä lauseita, joissa kysellään tavanomaisia ja banaalejakin kirjeenvaihtoon liittyviä kysymyksiä.  
Lisäksi näyttelyssä on fresko- ja tussimaalauksia, joissa kukat saavat toisenlaisen roolin. Näissä teoksissa toistuvat kukkia ojentavat kädet, joiden asento ja ilme viestivät jäähyväisistä ja surukukkien laskemisesta. 

Murheesta huolimatta päämääränä on taiteen avulla ymmärtää asioita ja järjestää ajatuksia. Elämä kaikesta huolimatta on positiivista, alati innostavaa ja väreissään rikasta. 

− Välillä pitää vain selvittää harmauden anatomiaa, jotta näkisi värit selvemmin, jatkaa Jaana Saario.

Jaana Saario on kuvataiteilija, kuraattori ja kuvataiteen suunnittelijaopettaja. Koulutukseltaan hän on taiteen tohtori.

Aiheeseen liittyviä juttuja