Viinijoogaa Rykkerin painopöydällä

Forssassa on käynnissä tekstiili- ja teollisuusmatkailun kehittämishanke. Forssa onkin varsin monipuolinen ja kaunis matkailukaupunki, kun aihetta tarkastelee ulkopaikkakuntalaisen silmin. Erottuvuutta haetaan nyt teollisuuskaupungin omaleimaisista nähtävyyksistä ja historiasta, kuten Finlaysonin kiinteistöjen hyödyntämisestä vetovoimatekijänä. Pääsin tutustumaan erään matkapaketin testiryhmän iltaohjelmaan Rykkerin tiloissa, viinijoogaan painomatolla. Rykkeri on siitä erikoinen paikka, että siellä painetaan kangasta Suomen ainoalla käytössä olevalla käsiteollisella laakapainolaitteistolla, jota voidaan kutsua myös silkkipainotekniikaksi.

Viinijoogaa Rykkerin painopöydällä | Matkailu | Kotiseutulainen

Pala Forssaa opettajille

Iloinen puheensorina kuului Rykkerin sohvilta, kun toista päivää yhdessä ollut kuuden hengen naisporukka jutusteli joogan aloitusta odottaen. Eri puolilta Etelä-Suomea saapuneita naisia yhdisti se, että he olivat kaikkia keski-ikäisiä opettajia. Osalla heistä oli jokin aiempi side Forssaan. Osa oli alkujaan kotoisin Forssasta ja asui nyt muualla. Yhteisiä tuttujakin oli ja samoja kouluja käyty. Osalle Forssa oli täysin uusi tuttavuus.Puhuttavaa riitti, kun alkujännitys oli karissut naisten tutustuessa edeltävänä päivänä kaupunkikävelyllä esimerkiksi Forssan museoon, Kuosikeskukseen ja alueen tehdashistoriaan. Työpajassa Rykkerissä oli päästy aiemmin päivällä kädentaitojen pariin ryhmän tehdessä omilla kuoseilla pellavapyyhkeet. 

Hyvinvointia hakemassa

Viinijoogan tarkoitus oli keventää päivä yhdistämällä joogan kehoa hellivät venyttelyt kevyeen viinin siemailuun. Hyvinvointi ja nautiskelu olivat nimittäin testimatkan päätavoitteita. Koska kyseessä on kankaanpainannan erikoisyritys, jooga suoritettiin tietenkin painopöydällä tehdassalissa punatiilirakennuksen uumenissa. Pöytä on pehmeä, kestävä ja riittävän leveä, noin 160 cm, tehtäviin liikkeisiin. Pituutta painopöydällä on 20 metriä, joten vierekkäin matolle mahtuisi pilottiryhmääkin isompi joukko ihmisiä. Joogan ohjasi Johanna Nikander.

Pikari edellä asanoihin

Naisopettajilla oli mukanaan piccolopulloja omaan makuun sopivia viinejä, lähinnä cavaa ja valkoviiniä pikaisen vilkaisun perusteella. 

Jotta nauttiminen joogan tahtiin olisi kuitenkin eleganttia, painopöydällä oli viiniä varten jokaisen paikalla oma pikari. Pikari otettiin käteen, ja sitä kuljetettiin ohjauksen mukana liikkeen kulloinkin vaatimaan suuntaan. Tämä vaati oman keskittymisensä ja tasapainonsa, joka on joogalle sopivaa taidon- ja mielenhallintaa. Välillä pikari laskettiin tai siitä otettiin pieni kulaus liikkeen päätteeksi. Epäilen, että huppeliin ei tässä joogassa ehtinyt kukaan. Toki myös alkoholittomat viinit ovat tätä päivää. 

Ohjaus perustui jooga-asanoihin, joihin viinipikarin käsittely oli vain hauskasti sovellettu. Venyttely ja hengitykseen keskittyminen tekivät hyvää ryhmän ohjelmantäyteisen päivän päätteeksi. Viimeistään loppurentoutus sai aikaan hyvän olon koetusta. Painopöytä oli oikein oiva alusta venyttelykäyttöön.

Tunnelmallinen iltapala valopihalla

Joogan jälkeen naisille oli katettuna upea iltapala Rykkerin valopihalla. Tunnelma oli kuin keskiaikaisen linnan sisäpihalla rapattujen tiiliseinien ympäröimänä ja taivaan pilkottaessa kattona pään päällä. Emäntinä häärivät yhteistyöhankkeessa mukana olleen Hyvinvointi Lupon Tarja Jaakkola ja Minna Vaarala pellava-asuissaan ja valkeine esiliinoineen. Vaikutti siltä, että pilottiryhmää kohdeltiin hyvin ja naiset nauttivat olostaan. 

Valmiit matkapaketit markkinoille ensi vuonna

Tuuli Ravantti, projektikoordinaattori Forssan museolta kertoi, että palautteen perusteella testimatka oli onnistunut. Opettajat olivat nauttineet olostaan Forssan vehreissä kesämaisemissa teollisuuskaupungin kauniissa puitteissa. Kokemuksena viinijooga Rykkerin 20-metrisellä kankaanpainopöydällä Kutomon tehdasmiljöössä oli ollut ainutlaatuinen. Jo mahdollisuus joogata tällaisessa ympäristössä oli elämys itsessään, sanoi Ravantti. Vastaavaa ei löydy muualta Suomesta. Ravantti yhteistyössä Visit Forssa Regionin kanssa työskentelee nyt tiiviisti matkapakettien viimeistelyn ja markkinointimateriaalin tuotannon parissa, jotta paketit saadaan myyntiin ensi vuodelle. Jooga jäänee osaksi matkapaketin tuotevalikoimaa, paljastaa Ravantti. 

Teksti AM

Kuvat AM ja Tuuli Ravantti

Aiheeseen liittyviä juttuja