Tuukka Kotti kertoo uskostaan Feeniksissä

Kristillinen mediakampanja on näkynyt katukuvassa, tapahtumissa, valtakunnallisilla tv- ja radiokanavilla, sosiaalisessa mediassa sekä sanomalehdissä kuluneen kuukauden ajan. Lounais-Hämeessä kampanjan päätapahtuma järjestetään lauantaina 29.10. klo 18. Forssan Feeniksissä. Paikallisesti kiinnostavinta lienee se, että lavalle nousee myös urheiluvaikuttaja ja entinen maajoukkuekoripalloilija Tuukka Kotti.

Tuukka Kotti kertoo uskostaan Feeniksissä | Tapahtumat ja tekeminen | Kotiseutulainen

Illan aikana kuullaan tarinoita uskosta ja elämästä sekä hyvää musiikkia. Tapahtuman musiikista vastaa riihimäkeläinen Et Cetera -kuoro, johtajanaan yksi rakastetuimmista hengellisen musiikin tekijöistä Pekka Simojoki

Puhujana kuullaan huumevalistaja, koulumaailmasta tutuksi tullutta, Kari Korhosta. Lisäksi Feeniksin lavalla nähdään Forssan oma kasvatti, urheiluvaikuttaja ja entinen Susijengin koripalloilija Tuukka Kotti. 

– Omaan uskoontulooni vuonna 2018 ei liittynyt minkäänlaista pohjakosketusta, vaan enemmänkin etsin rauhaa. Vaikka olin saanut kokea hienoja juttuja, päässyt näkemään maailmaa, saanut perheen ja lapsia, missään vaiheessa ei tuntunut, että tässä olisi tarpeeksi. Jotain puuttui, kertoo Kotti. 

Kotitalouksiin on syyskuussa jaettu kampanjan kirjanen, joka avaa kansankielellä kristinuskon perusasioita. Siinä 16 henkilöä kertoo tarinallaan, miten usko on muuttanut arkea ja elämää. Jakelua ei tehty niihin koteihin, joissa on ilmaisjakelukielto. Halutessaan painotuotteen voi maksutta saada 15.11. asti soittamalla mediamission ilmaisnumeroon 0800 135135 tai www.seloytyi.fi/kirjatilaus. 

Samassa puhelinnumerossa palvelevat vapaaehtoiset, joiden kanssa voi jutella hengellisiin asioihin liittyvistä kysymyksistä. Heiltä saa myös vinkkejä lähimmän kristillisen seurakunnan toiminnasta.
Netissä tapahtumaan voi tutustua sivustolla www.selöytyi.fi

– Tämä historiallisen suuri ja seurakuntia yhdistävä kampanja tähtää henkilökohtaisiin kohtaamisiin ja kiinnittää huomion yksinäisyydestä kärsivien auttamiseen alueellamme, kertovat Lounais-Hämeen seurakuntien missiotiimiläiset. 

Valtakunnallisen kampanjan aikana ja vielä sen päätyttyä Tammelan seurakunta, Forssan helluntaiseurakunta, Forssan Vapaaseurakunta, Forssan adventtiseurakunta, Ystäväkirkko ja Jokioisten seurakunta järjestävät kiinnostavia missiotilaisuuksia, joihin kaikki seutukunnan asukkaat ovat lämpimästi tervetulleita. 

Lisätietoa seurakuntien verkkosivuilta ja osoitteesta seloytyi.fi/events/location/kanta-hame/

Aiheeseen liittyviä juttuja