Kirkastussunnuntai

Saan tietää taulun kuuluvan kerhohuoneessa kokoontuvalle AA-ryhmälle, toipuville anonyymeille alkoholisteille. Kuvittelen kuormansa rasittaman ihmisen katsahtamassa tauluun ja muistavan, että kaikki on väliaikaista – niin suuremmat surut kuin isommat ilot. Tunteelle ei kannata tehdä majaa, se ei etsi meistä pysyvää sijaa.   

Kirkastussunnuntain evankeliumitekstissä Jeesus rukoilee vuorella. Hänen kasvonsa muuttuvat ja vaatteensa hohtavat. Kolme opetuslasta, Pietari, Jaakob ja Johannes, todistavat tapahtumaa ja heille kirkastuu Jeesuksen jumalallinen suuruus. Vuorelle ilmestyy myös kaksi edesmennyttä pyhää, Mooses ja Elia, keskustelemaan Jeesuksen kanssa tulevasta – Jerusalemin tapahtumista ja ristintiestä.   

Pietari ei tiedä, mitä sanoa. Niinpä hän ehdottaa: ”Opettaja, on hyvä, että me olemme täällä. Me teemme kolme majaa: sinulle ja Moosekselle ja Elialle”. Kesken suunnitelmien paikka peittyy pilveen, jonka lomasta kuuluu ääni: ”Tämä on minun Poikani, minun valittuni, kuulkaa häntä!”.   

Edesmenneet pyhät katoavat ja tilanne on ohi. Myös Jeesuksen muoto palautuu tutuksi ja arkiseksi. Kun opetuslapset palaavat vuorelta, hekin laskeutuvat arkeen. Tavalliseen todellisuuteen, jossa ei yritetä pakottaa huippukokemuksia majoihin (tai päihdyttäviin maljoihin), vaan seurataan Jeesusta muutenkin kuin tunteen tai huippukokemusten pohjalta.   

Edellisessä luvussa ennen Kirkastussunnuntain evankeliumitekstiä, Jeesus sanoi kaikille: ”Jos joku tahtoo kulkea minun jäljessäni, hän kieltäköön itsensä, ottakoon ristinsä ja seuratkoon minua. Sillä se, joka tahtoo pelastaa elämänsä, kadottaa sen, mutta joka elämänsä minun tähteni kadottaa, on sen löytävä. Mitä hyödyttää ihmistä, jos hän voittaa omakseen koko maailman mutta menettää sielunsa? Millä ihminen voi ostaa sielunsa takaisin?” (Matt. 16: 24-26).   

Kiinnitän huomioni taas käsillä olevaan hetkeen. Palaan arkeen, katson kelloa ja tiedän, että teen muuttoa vielä pitkälle iltaan. Kerhohuoneen taulu lohduttaa minua ja nostan tyynesti seuraavan kirjalaatikon. ”Tämäkin menee ohi.”  

Antti Kulmala

Diakoni