Kepparitallin tarina

Sain ensimmäisen kepparini joulupukilta ollessani 3-vuotias. Hevosen nimeksi tuli Rio. Aluksi se oli minulle aivan liian suuri ja painava enkä oikein innostunut leikkimisestä sen kanssa. Pikkuhiljaa innostukseni keppareita kohtaan kuitenkin kasvoi ja viimeistään siinä vaiheessa, kun kävin serkkuni kanssa ensimmäistä kertaa kokeilemassa poniratsastusta oikeilla hevosilla, olin aivan myyty kaikenlaiselle hevosharrastukselle.

Kepparitallin tarina | Harrastus | Kotiseutulainen

Puuhevosharrastustukseni alkoi noin viisi vuotta sitten. Aluksi minulla oli vain kepparini Rio, mutta sitten teimme äitini kanssa ensimmäisen itse tehdyn kepparin, jonka nimeksi tuli Jekku. Isäni kanssa askartelimme Riolle puusta vartalon ja laitoimme pyörät alle, jotta pystyin liikkumaan sillä oikeasti ja taluttamaan sitä.

Pikkuhiljaa heppojen määrä tallissani on lisääntynyt ja tällä hetkellä puuhevosia on kolme, joista pienin varsa on minun itseni puukäsitöissä tekemä. Keppareita tallissani on kuusi, joista yksi on vanhaherra Rio.

Varusteita hevosilleni on kertynyt vuosien varrella jo aika mittava määrä, osan olen saanut tai hankkinut käytettynä ja osan olen askarrellut itse.

Mikäli olet kiinnostunut keppari- ja puuhevosharrastuksesta niin netistä löytyy paljon videoita ja ohjeita keppareiden ja niiden varusteiden tekemiseen.

Emmi

Aiheeseen liittyviä juttuja