Äitienpäivän perinteitä
Olen herännyt jo tunti sitten ja esitän nukkuvaa, sillä lapset haluavat valmistaa minulle aamupalan vuoteeseen. Kuuntelen huvittuneena, kun he tappelevat keittiössä kuka saa tehdä mitäkin äidille. Pienin toki vain huutaa, kun ei saa syödä kaikkia pipareita äidin tarjottimelta. Aika suloista. Sieltä he ryntäävät ja miltei kaatavat aamupalat päälleni sänkyyn ja esikoinen näyttää hikoilevan henkisesti ja fyysisesti. Vinkkaan hänelle silmää, että hyvin vedit pikkusisarusten kanssa.
Kaikki kuusi tunkeutuvat kainalooni ja esittelevät korttejansa. Suun vuoroa en saa puoleen tuntiin, kun kailottavat ristiin ja yritän esittää, että pystyn kuulemaan ja vastaamaan kuudelle yhtä aikaa. Pärjään aika hyvin. Aamupalan syömisestä ei juuri tule mitään, mutta nuorimmalla on sentään vatsa täynnä pipareita.
Äitienpäivänä minä saan päättää päivän ohjelman. Toivon ulkoilua yhdessä, vaikka metsässä kera eväiden, korttipelejä, yhteistä elokuvae ja jotain herkkuja tietenkin. Muistetaan Mammaa, Mummua ja Isomummua, ja onnittelen myös äitiystäviäni. Otamme paljon kuvia ja laitan ne albumiin, sieltä on hauska seurata, kuinka perinne pysyy samana, mutta lapset kasvavat.Somekelpoisia kuvat ei kyllä ole, sillä perinteisesti olen itse vielä alasti peittoon kääriytyneenä ja lapset erinäisissä rievuissa sukat rullalla.
Illalla sytytän kynttilän ja mietin heitä, jotka eivät koskaan saaneet kokea äitiyttä ja heitä jotka saivat kokea sitä vain pienen hetken. En koskaan ole ottanut äitiyttä itsestäänselvyytenä. Olen älyttömän onnellinen tiestäni tähän hetkeen, vaikka se sisältää useita keskenmenoja ja pelon ja ahdistuksen aikoja. Olen saanut olla äiti jo reilun 16 vuotta, vaikka olen itse vasta 34. Ihan mieletöntä. Olen saanut kokea kuusi erilaista onnistunutta raskautta, synnytystä ja vauva-aikaa. Nyt saan jakaa ammattitaitoni ja kokemuksieni myötä osaamistani muille äideille.
Viestini tämän päivän tuoreille äideille: Rakkautta on sekin, että lakkaa pingottamasta ja välittämästä somen tai ympäröivän maailman arvostelevasta katseesta. Se on rakkautta itseäsi kohtaan ja kun sinulla on hyvä olla, lapsillasi on hyvä olla. Ei se mitään, jos iso lapsi istuu rattaissa tai lapsella on likainen paita kun menet neuvolaan. Ei se mitään, jos äiti ei ole muistanut pakata lapselle vaihtovaatteita päiväkotiin. Ei se mitään, jos poltit taas makaronit pohjaan tai myöhästyitte muskarista. Sitten naurat katketaksesi, kun lapsesi tulee päiväkodin 70-luvun pöksyissä himaan ja otat kuvan muistoksi, tai kerrrot lapsille, että tää on tällänen uus ruuanlaittotapa, jossa makaronit ensin poltetaan ja sitten viilennetään parvekkeella ja sen jälkeen tarjoillaan lapsille. Lopputulema on hilpeä ja rento tunnelma ja paljon naurettavaa äitiystävien kanssa. Uskokaa pois, minä se vasta pingottaja olinkin. Luojan kiitos, en enää ja voimme rauhassa syödä iltapalamurot suoraan paketista napsien lasten huoneen lattialla ja meillä kaikilla on sikahauskaa. Joten ole luomusupersuorittajamutsi silloin kum jaksat, lopun aikaa vedä aidan alta.
Anniina Pöyri
Kuvissa Äiti ja tytär samassa asussa vähän yli vuoden iässä. Äidin kuva mummun aarteista vuodelta 1989. Tyttären kuva Jerri Kutila vuodelta 2020
