Mihin kävellään vai kävelläänkö?
Olin kuuntelemassa Forssan seudun elinvoimaisuuden uudelleen kirjoittamisen starttitilaisuudessa. Itselleni nousi esille joitakin hajatelmia, jopa ajatuksia tilaisuuden aikana.
Petri Rajaniemi, nykyisyydenselittäjä, niin kuin hän itseänsä tituleerasi, oli minusta avaava ja ravisteleva. En tiedä kuinka osui ja upposi. Minuun upposi tai oikeastaan ostin hänen ajatuksensa omikseni.
Hänen terminsä Nippu-uitto Suomi, kuvaa hyvin Forssan henkistä ajatusmallia ja myös tekemistä. Meillä oli, HUOM oli, yhtiö, joka oli alueen hinaaja. Se kokosi kaiken yhteen, antoi kaiken, tuotti kaiken, ohjeisti kaiken. Olen sitä mieltä, että tehtaan haamu on ollut pitkään rasite ja edelleen on sitä seudun kehitykselle. Olemme liian pitkään olleet uskossa, että joku MUU hoitaa, joku MUU tulee ja tekee.
Toinen hänen terminsä oli Koskenlasku Suomi, jokainen pärjätköön omillaan ja itsenäisesti. Mitä muiden on väliä, kun itselläni menee loistavasti ja kovaa. Tällä hän tarkoitti 80-luvulta eteenpäin olevaa isossa kuvassa olevaa ajatusmallia. Tämäkin pitää paikkansa.
Näistä kahdesta eri mallista on meidän nyt rakennettava oma Forssan malli. Seudun elinvoimaisuus pitää – TÄYTYY – saada liikkeelle. Tarvitsemme uudenlaista pöhinää, joka osa-aluerintamalla. Minusta elinvoimaisuus ei merkitse yksin elinkeinoelämää, vaan se on koko seudun, KAIKKIEN, ihmisten ja yritysten sekä järjestöjen ja yhdistysten asia. Siihen tarvitaan kaikki mukaan.
Miten kohti uutta?
Pyydetään apua muualta: Olisiko naapuriapu nyt tarpeen? Ei tarvita, me osataan itsekin. Jos ei osata niin tehdään kuitenkin. Tämä on yksi seudun isoin kompastuskivi. Nyt seudullisesti pitäisi rohkeasti kaataa vanhat riukuaidat ja tulla rajojen yli. Yhdistää voima, tieto ja osaaminen. Näitä kaikkia löytyy meiltä. Eikä olisi pahitteeksi huutaa vähän kauemmaksikin! Vanha sananlaskukin sanoo: Ei kysyvä tieltä eksy! Toisaalta olen sitä mieltä, että kannettu vesi ei kaivoissa pysy. Ulkopuolisten tahojen toimet eivät auta, jos meistä itsestä ei löydy tahtotilaa muutokselle. Onko meistä siihen?
Kerätään epätyypillinen porukka: Kootaan kadulta ryhmiä eri segmenteistä. Ei virkamiehiä, ei luottamusihmisiä, ei yrittäjiä vaan sellaisia introverttejä, jotka eivät näy ja kuulu. Avataan lukot ja kuullaan heitä. Päästetään ääneen nuoret, joilla ei ole vielä luutuneita ajatuksia ja raja-aitoja. Kutsutaan porukkaan täysin ulkopuolisia ja esitetään heille ihan kreisejä kysymyksiä.
Mahdollisuus ajatella: Ei kannata, on kokeiltu jo, ei toimi, ei siitä mitään tule. Nämä ajatusmallit kielletään
Innostetaan ylöspäin: Tartutaan kaverin olkapäähän ja kysytään: Mitä voisin tehdä, jotta onnistutaan yhdessä.
Laskekaa irti ja luottakaa: Työnnetään kädet syvälle forssalaiseen saveen, josta on tehty punatiilirakennuksemme. Aloitetaan rakentaminen tiili tiileltä. Näin se ennenkin on tehty, eteenpäin!
Ottakaa tosissaan: Nyt on aika lähteä rakentamaan seutukuntaa tosissaan. Ei enää jahkailua. Ei enää omia poteroita, oman edun tavoittelua, vaan yhteistä seutukuntaa rakentamaan. Ajatellaan suuresti. Mitä jos meillä olisi oma lentokenttä, rautatieyhteys kahteen suuntaan, oma satama, logistiikan solmukohta. Mitä vielä? Päätetään yhdessä ja sitä kohti. Valot päällä!
Kestäkää kritiikki: Mitä jos ei onnistuta? Meillä on suunnitelma B tai C. Tielle tulee vain mutka tai mäki, joskus kuoppa, mutta matka jatkuu. Kävellään välillä hitaammin, mutta mennään eteenpäin YHDESSÄ.
Nykyisyysselittäjän resepti – toimeen siis!
Haastan kaikki seutulaiset ensimmäiseen yhteiseen tehtävään. Kun lähetät joulutervehdyksen, niin kutsu ystäväsi samalla käymään, kehaise mikä meillä on hyvin. Kun me kaikki lähetämme laskennallisesti 7 viestiä maailmalle, niin 210 000 vastaanottajaa saa positiivisen signaalin seudulta. Se on mahtava alku kampanjoinnille.
Joulun odotusta kaikille kotiseutulaisille
Keijo K
