Kevät tulee, aina
Kevät tulee joka vuosi. Ihan samalla tavalla kuin talvi yllättää autoilijat. Ei niin rytinällä, kuin talvi joskus, vaan hiljalleen kehräämällä, venyttelemällä – kuin pitkästä talvesta kangistuneena.
Ensin pitää tulla vähän lämmintä. Sitten räntää, viimaa ja viileyttä. Sitten vähän lämpimämpää kuin edellisjaksolla.
Ja sitten se vaan valtaa kaiken tuoreella, raikkaalla vehreydellä. Mutta huhtikuussa sitä vielä odotellaan. Maisema on vielä mustavalkoinen, ja taivaalta voi tulla lunta, räntää tai vettä. Ja kaikki niistä tuntuu ihan silkalta kiusanteolta.
Lintujen tinderissä käy kuhina. Täällä talvehtineet pistävät kaiketi hanttiin tulijoille, jotka sankarillisesti ovat taas ylittäneet puolen palloa. Tulijat kertovat muhevia tarinoita ja houkuttelevat pesäntekoon lajitovereitaan, joita vähän vielä viluttaakin täällä kaukana pohjolassa.
Mutta leskenlehti se pukkaa keltaiset tupsukat kaikkien talvisten rytökasojen läpi kuin toivon merkkinä – täällä ollaan taas! Lapset rientävät ojanpientareilta poimimaan niitä – kevään tuojia. Sinivuokot vielä odottelevat hiljaa nuokkuen lämpöä – ehkä ne huokailevat jo vuoroaan kärsimättömästi odottaen.
Kevät etenee yksi eteen, kaksi taakse, kolme eteen – tasaisen ennalta-arvaamattomasti. Kunnes aamu on niin lämmin, että aamukahvit voi juoda terassilla, parvekkeella, pihamaalla ja korkokengät kipsuttelevat pitkin puhdasta asfalttia.
Harvoin sitä tulee ajatelleeksi, mutta neljä vuodenaikaa on aikamoinen rikkaus. Jokaisessa omat merkkinsä, omat puuhansa ja rutinansa. Mutta mikään ei voita sitä hetkeä, kun jäät ovat sulaneet ja meri on vapaa – silloin on vapaa myös lähtijän sielu – vaikka vain rannalla kuvitellen se kulkee.
Hidasta hiukan aamusella – laita muistiin kevään hiiviskelevät merkit. Lähde viikonloppuna lähimetsään katsomaan ja kuuntelemaan. Anna kevään kertoa omaa, taas ainutlaatuista tarinaansa. Se tekee hyvää!
Maire Soiluva
Päätoimittaja
