Sydämen kylvömaa

Eletään taas sitä aikaa vuodesta, jolloin keittiöpuutarhurit alkavat varustautua tulevaan kasvukauteen. Oma viherpeukaloni on melko keskellä kämmentä, mutta lähipiirissäni on useita osaavampia, joiden intoa etsiä uusia lajikkeita ja metsästää harvinaisempia siemeniä on ilo katsella. Sen verran kuitenkin on puutarhahommia tullut harjoitettua, että oikein valitun kasvualustan ja -olosuhteiden tärkeys on käynyt selväksi. Samasta puhuu Jeesus vertauksessaan kylväjästä ja erilaisiin kasvupaikkoihin pudonneista siemenistä.

Sydämen kylvömaa | Harrastus | Kotiseutulainen

Jostain syystä tuo kylväjävertaus on jäänyt mieleeni jo lapsena. Ehkä sen sanoitus oli niin konkreettinen, että oli helppo kuvitella mielessään kylväjä vakkansa kanssa, linnut, kallio, ohdakkeet ja lopulta hyvässä maassa pulleina tähkäpäinä kypsynyt vilja. Pienen ihmisen mustavalkoisessa ajattelussa myös jako hyvään ja huonoon maaperään tuntui sangen selkeältä ja yksinkertaiselta. Iän kartuttua on sitten joutunut tekemään vähän syvällisempiä maaperäkartoituksia omassa sisimmässään. Niin helposti jyvät tallautuvat ja oraat jäävät kastelematta arjen moninaisissa puristuksissa, elämän huolet, vaivat ja kiireet vievät kasvutilaa.

Toisaalta on oppinut näkemään pienen siemenen voiman – asfaltin halkeamissa elämänriemuaan hehkuvat voikukat ja kivimuurien koloista puskevat puuntaimet. Ehkä Jumalan sanan kylvössä tärkeämpää kuin kasvupaikka onkin se, mitä tapahtuu kylvön jälkeen. Jumala on antelias kylväjä. Hän ei valikoi kasvupaikkaa, vaan sirottelee siemeniä tasapuolisesti tuulisille kallioille, kivisille pelloille ja rikkaruohojen valtaamiin ryteikköihin. Sitten onkin vain kiinni meistä, millaisen tilan kasvulle annamme ja miten taimia hoidamme.

”Niin vähän Luojan kylvö kaipaa,
vain sydämeni kylvömaaksi,
hän kasteen suo ja valon Hengellään.”
(virrestä 94)

Hanna Autio

Kirjoittaja on kanttori ja varhaisiän musiikkipedagogi

Aiheeseen liittyviä juttuja