Yhdessä me liian yksinäiset
Nyt on sellainen aihe, jonka monet meistä tunnistavat. Klassikko pyhäkoulusta tai vanhanajan koulun uskontotunnin raamattukuvista. Jeesus… paimen… lampaat. Toisaalla evankeliumeissa puhutaan paimenesta, joka lähtee etsimään yhtä kadonnutta lammastaan. Kuitenkaan harvat meistä enää haluavat olla ”lampaita”, joita ohjataan ja paimennetaan jostakin ylhäältä tai oman elämämme ulkopuolelta. Olemme itsenäisiä, tahtovia, ajattelevia ja tuntevia yksilöitä, jotka haluamme olla mukana vain sellaisessa, jonka olemme itse itsellemme valinneet ja halunneet. Minua ei käsketä! Itse kyllä tiedän asiani parhaiten!
Tässä tunteessa saattaa olla ripaus taantumista murrosikäisen nuoren kaikkivoipaisuuteen: ”Älkää te aikuiset puuttuko mun elämääni. Kyllä minä jo itse osaan!”. Onko sittenkin kyse kyvyttömyydestämme tunnustaa tarvitsevamme toisiamme? Emmekö uskalla olla keskeneräisiä ja tarvitsevia? Siinäkö on ihmisenä olemisen suuri haaste ja tragedia? Enkö uskalla sallia itselleni oikeutta ja mahdollisuutta olla vain – ihminen? Me olemme riippuvaisia toisistamme – ihanan riippuvaisia! Emme pärjää tässä elämässä yksin. Himalajan korkeimmalle huipulle ei kukaan ole päässyt yksin… mutta kylläkin yhdessä luotettavan ja osaavan porukan kanssa.
Vaikka me emme haluakaan olla lampaita, meissä on kuitenkin jotakin samaa. Lampaat eivät pärjää yksin vaan tarvitsevat ympärilleen lauman, hyvän porukan. Yksin ne eksyvät, sairastuvat ja lopulta menettävät olemassaolonsa merkityksen. Yhteyttä ja osallisuutta me ihmisetkin lopulta eniten kaipaamme. Millään osaamisellamme tai omaisuudellamme ei ole mitään merkitystä, jos meillä sisimmässämme ei ole syvää tunnetta elämämme mielekkyydestä osana jotakin meitä paljon suurempaa kokonaisuutta. Elämäni on osa kaikkeuden suurta taideteosta, jossa itse olen osa toisten elämää ja toiset ovat osa minua. Kirjoitamme joka päivä oman elämämme käsikirjoitusta toinen toistemme sieluihin. Olemme tehdyt samasta ”sielun elävästä puusta”. Toinen ihminen ei ole uhka vaan ovi, silta ja mahdollisuus johonkin uuteen ja merkitykselliseen.
Elämässä pätee periaate ”kokonaisuus on enemmän kuin osiensa summa”. Sellaisia me ihmisetkin olemme… ja myös lampaat. Ihmiset elävät ja olevat siellä, missä heidät oikeasti otetaan vastaan, kutsutaan nimellä ja katsotaan silmiin. Sielut koskettavat toisiansa. Tervetuloa tänne! Ilman Sinua jotakin ainutlaatuista jää täältä puuttumaan!
Harri Henttinen
Kirjoittaja on pappi Vesilahdella
