Yön sydämessä, tässä hetkessä

Pyydät valvomaan, sinuun uskomaan, 
mutta yksin on vaikeaa, kun yö taas päälle lankeaa. 

Sinut tarvitsen, jaksa itse en. 

Ole läsnä pimeässä, vierelläni, ihan tässä. 

Valvo kanssani, viivy luonani. 

Silloin luotan, että emme nukahda, vaan haaveilemme. 

Uskallukseesi, intoon katseesi tarttuu silmät, sydämeni, avoimet kuin valtameri. 

Valvo minussa, etten sinusta katsettani irrottaisi, katseestasi kyllin saisi. 

Sillä ihminen on ihmeellinen: Usko aaltoilee, käy nurin, unohtaa usein ankkurin. 

Huolet tulvivat, toiveet hukkuvat, murheet eivät anna rauhaa, mielen mylly aamuun jauhaa. 

Kesken marraskuun harmaus paljastuu uupumuksen väriseksi. Olen jo saanut tarpeeksi. 

Väsyin tehtäviin, liityin väsyviin, liikaa hoidin välttääkseni. Tähänkö taas voimat meni? 

Tähänkö laitat, paikoilleen taitat, nöyrtymään kuin häviäjän, pysähtymään edes vähän? 

Valvo kanssani.

 Tahdon vapaaksi tummista öistä pelkojen, suorituspainepeikkojen, jotka uhkaavat toistaa kaavoja, vanhaa toimintamallia, toivottomia vaalia. 

Yön sydämessä, tässä hetkessä, huokaan hiljaa rukoukseni sinulle, toivomukseni: 
Uudista sisin, että olisin itselleni armollinen, sinullekin uskollinen, ja maailmalle, luomakunnalle, sellainen, joka havahtuu, mitä kaikkea tapahtuu. 
Valvo kanssani, Jeesus, Herrani. 

Pysy aina vierelläni, etten sulje silmiäni. 

Sinut tarvitsen, jaksa itse en. 

Aamen. 

Ville Tikkanen