Elämänmakuista studiosointia

Lasse Lepolan tuoreen Lasse L – Ei Vielä Viimeinen Keikka -albumin voi tulkita välittävän nimellään myös musiikin esittäjän, esityshetken ja -miljöön yhteistä sanomaa.

Elämänmakuista studiosointia | Kulttuuri | Kotiseutulainen

Oikeiden soittajien ja laulajien oikeasti soittaman ja laulaman musiikin tulee kuulostaa oikeiden soittajien ja laulajien oikeasti soittamalta ja laulamalta, myös äänitteeltä kuunneltuna. Näinkin voi päätellä tiivistettäväksi moton, jonka loimaalainen musiikin monitoimimies Lasse Lepola tuntee omakseen.

Tuoretta puoltoa ajatukselle antaa hänen tuore Lasse L, Ei Vielä Viimeinen Keikka -levynsä. Tallenne sisältää 12 kappaletta, joiden äänittäminen tapahtui tehdään eikä meinata -hengessä.

− Soitimme taustat yhtenä päivänä seitsemässä tunnissa. Toisena päivänä lauloin kaikki biisit. Meinasi siinä tosin välillä happi käydä vähiin, Lasse Lepola toteaa.

Soolo-osuuksien lisäksi hän kertoo laulaneensa samaan putkeen myös stemmaosuudet. Levyn kuuntelu paljastaa taustalaulua sisältyvän kokonaisuuteen kaikkea muuta kuin vähäteltävän annoksen.

− Niinpä levyä voikin kutsua studiossa syntyneeksi livealbumiksi, tekijä summaa.

Ensimmäinen soololevy 

Lähtökohtana oli hänen mukaansa elämän makuiselta kuulostavan lopputuloksen aikaansaaminen. Siis vastapainoa alalla jo pitkään vallinneelle suuntaukselle, jossa levytyksistä hiotaan pois kaikki elämän merkit alati kehittyvän tekniikan helpottamana tartuntapinnattomaksi ympäripyöreydeksi.

Levyttäminen oli Lasse Lepolalle tuttua puuhaa jo ennen tuoretta uutuusalbumia. Takanaan hänellä oli tänä vuonna perustamisensa 50-vuotismerkkipaalun saavuttavanVadelmakummitus-bändinsä kanssa yhteensä viisi täysimittaista albumia.

Ei Vielä Viimeinen Keikka -kokonaisuuden Lasse Lepola luonnehtii ensimmäiseksi soololevykseen. Tallenteen nimi välittää omaa sanomaansa musiikin monivaikuttajaveteraanin asennoitumisesta asialleen.

”Vierastan ajatusta, jossa levyn kiinnostavuus laskelmoidaan yhden toistamistaan toistettavan kertosäefraasin varaan.”

− En tiedä onko tuolla nimellä sen kummempaa merkitystä, mutta  voihan sen tulkita niinkin, että ei musiikille tosissaan omistautunut sen tekemistä ihan niin vain lopeta.

Lasse Lepolan omalla Studio Kauhanojalla syntyneen levyn soittajakaartin muodostavat hänen poikansa, kitaristi Samuli Lepola, joka vastasi myös äänityksestä, miksauksesta ja masteroinnista, kosketinsoittaja Iiro Salmi, saksofonisti Pekka Välimäki, basisti Simo Kärki ja rumpali Teemu Mustonen.

Isä Lepolaa kuullaan laulun ohella huuliharpistina. Lisäksi sekä levyn sävellykset että sanoitukset ovat vakiintuneeseen tapaan hänen omaa tuotantoaan.

Tarinoita, jazzhenkeä ja riffejä 

Ei Vielä Viimeinen Keikka -albumikokonaisuuden syntytaustalta paljastuu oma tarinansa.

− Tein laulujen tekstit alkujaan jo aikaisemmin syntyneisiin sävellyksiini. Sitten tekstit päätyivät runokirjoihini, joista löysin ne sitten mukaan tälle levylle käytettäviksi.

Tarinoille kuuluu leimaa-antava piirteensä myös laulujen teksteissä.

− Vierastan ajatusta, jossa levyn kiinnostavuus laskelmoidaan yhden toistamistaan toistettavan kertosäefraasin varaan. Kyllä sanoitukseen jotain sanottavaakin pitäisi sisältyä.

Uutuuslevyn musiikillinen ilme painottuu selkeisiin melodioihin ja jazzista vivahteita ammentavaan pohjavirtaan, jota ryydittävät matkan varrella sopivasti ja sattuvasti korville sointuratkaisuja myöten nautintoa tarjoavat yllätyselementit.

− Tällainen jazzillisempi ote merkitsee minulle kokonaan uudenlaista avausta musiikilliselle linjalleni, tekijä toteaa.

Oma ohittamaton erityishuomionsa levyllä kuuluu niin määrällään kuin uusiutuvuusleimallaankin elävyyttään kukoistavalle riffien runsaudelle.

− Jotenkin vain halusin ottaa noita riffejä reilusti mukaan. Se, että kuuntelin aikanaan paljon The Allman Brothers Bandia, kuuluu asiaan vaikutteita antaneisiin taustatekijöihin.

Tarkoituksena on hänen mukaansa tehdä cd:nä ilmestynyttä levyä tunnetuksi ainakin lähettämällä 80 kappaleen näyte-erä eri radioasemille.

Musiikkikeikkaa ja kirjoja 

Myös elävän yleisön edessä esiintyminen on viime vuonna seitsemänkymppisten kerhoon yltäneelle Lasse Lepolalle tuttua puuhaa. Ensi keikkansa hän teki kitaransoiton ja laulun toisiinsa kytkeneenä bändimusikanttina jo hyvissä ajoin ennen kaksikymppiseksi varttumistaan.

Sittemmin kokemuksia on kertynyt sillä rintamalla niin erilaisten yhtyekokoonpanojen muodossa kuin kautta vuosien kuvaan vahvasti kuuluneiden trubaduurikeikkojenkin merkeissä. Samalla myös kaikenlaiset estradit yksityiskotien ja hehtaarihallit täyttäneiden yleisömassojen välillä ovat kartuttaneet kokemuspiiriä.

Lasse Lepolan ansiot kulttuurin parissa eivät rajoitu musiikin sektorille. Kirjojakin häneltä on julkaistu yhteensä yhdeksän nidettä, joista kaksi on runokokoelmaa.

Vadelmakummituksen juhlavuosi huomioon

Mikään ei viittaa Lasse Lepolassa siihen, että tuoreen levyn Ei Vielä Viimeinen Keikka -otsikko jäisi sanomaltaan vaille katetta. Omat visionsa tarjoaa hänen tänä vuonna puoli vuosisataa täyttävä Vadelmakummitus-yhtyeensä.

Bändin perustajajäsenistä kokoonpanossa on jäljellä vielä basistina aloittanut ja sittemmin kosketinsoittajaksi siirtynyt musiikin ammattilainen Iiro Salmi sekä valtakunnan tunnetuimpiin kitaristeihin, muun muassa Jussi Raittisen Boys-kokoonpanossa jo vuosikymmenet soittanut Jari Metsberg.

Paikkansa Vadelmakummituksessa ovat vakiinnuttaneet vuosikymmenten mittaan heidän lisäkseen basisti Mika Tuominen sekä rumpali Jarkko Rantanen.

Viiden pitkäsoittolevytyksen lisäksi bändi on koonnut aina silloin tällöin rivinsä myös yksittäisten keikkojen merkeissä. Lasse Lepola pitää selvänä, että yhtye ansaitsee juhlavuotenaan huomioiduksi tulemisensa.

− Levyn tekeminen kuuluu taas Vadelmakummituksen kanssa suunnitelmiin, samoin kuin siihen liittyvä keikkakin. Minulla on jo valmiina parikymmentä ennen julkaisematonta kappalettakin niihin tarkoitukseen käytettäväksi.

Teksti ja kuva: Erkki Kuronen

Aiheeseen liittyviä juttuja