Historiasta ponnistava tarinan kertoja

Luonnon kotipihassa nähtäväksi tarjoamien elämysten seuraaminen myös ikkunasta katsellen kuuluu tärkeänä osana Laila Kohosen elämänmenoon.

Laila Kohonen ei osaa edes ajatella elämää ilman kirjoja. Niitä hänellä riittää luettavaksi Tammelan ydinkeskustan tuntumassa sijaitsevassa omakotitalossa täyttämään seiniä niin vintti- ja kellarikerroksessa kuin niiden väliinkin jäävissä huonetiloissa.

Sikäli kuin Laila Kohosen kotoa löytyy kirjatonta seinäpintaa, tarjoutuu nautittavaksi kuvataiteen antia.

-Ei kirjoista voi luopua kuten ei tauluistakaan. Aika mahdoton täältä on kuvitella tämänkään vuoksi muuttavansa jonnekin muualle, hän toteaa.

Kuluva vuoden helmikuussa 87 vuotta täyttänyt Laila Kohonen omaa vankan tuntuman kirjojen maailmaan myös tekijäosapuolena. Hän on kirjoittanut 19 kirjaa, joista ensimmäisenä ilmestyi vuonna 1980 Ystävämme ja Ebe-setä, kun perheen kolmesta lapsesta nuorimmainenkin oli aloittanut koulutiensä.

Kirjojen ohella myös kuunnelma 

Uusimpana tuli painosta ulos vuonna 2017 Miehuuskoe, jonka tekijä tilittää jäävän myös viimeiseksi niteekseen.

− Kirjani eivät ole syntyneet koskaan tuosta vaan naputtelemalla. Jokainen lause vaatii jo kielellisesti aina oman puserruksensa, minkä lisäksi niiden pitää sopia toisiinsa ja kannatella kokonaisuutta niin rytminsä kuin muunkin sointinsa osalta.

Kirjojen ohella Laila Kohonen on kirjoittanut kuunnelman Terttu ja evakkokoira. Kirjaksi hän senkin alkujaan tarkoitti

− Sen osalta kustantajani sanoi tekstini sisältävän siinä määrin väärää tietoa, ettei sitä voi julkaista kirjana. Yleisradiossa esitettäväksi kuunnelmaksi se kuitenkin kelpasi.

Hän huomauttaa, että sellainen, joka ei ole itse tehnyt evakkomatkaa ei voi tietää, mitä kaikkea siinä voi tapahtua.

Laila Kohonen omaa asiasta ensikäden kokemuksen, sillä hänelle Laatokan pohjoispuolelta Jaakkimasta kesällä 1944 tullut lähtö seuranneine vaiheineen painui lapsena muistiin pysyvästi.

Varmistettua tietopohjaa

Historia muodostaa kaiken kaikkiaankin Laila Kohosen kirjoissa yhteisen ja keskeisesti läsnä olevan aihepiirin. Yhteistä niille ovat myös soveltuvuus kaiken ikäisille lukijoille, vaikka lapset ja nuoret ensisijaisen kohderyhmän muodostavatkin.

Hän määrittelee kirjoittamiseen olennaisesti liittyvää tiedonhankintaa kaikessa tärkeydessään ja vaativuudessaan myös mielenkiintoiseksi sekä palkitsevaksi.

− Koska kaikkea lukemaansa ei voi uskoa sokeasti sellaisenaan, olen pyrkinyt perehtymään kirjoittamiini asioihin myös käytännössä osallistumalla erilaisille, muun muassa arkeologian kenttäkursseille.

Laila Kohonen toteaa rinnastaneensa kirjan kirjoittamisessa vaadittavaa asioiden tuntemisen tarvetta rotkon ylittämiseen.

− Rotkon pystyy ehkä ylittämään lankkuakin pitkin, mutta varmemmin se onnistuu kunnon siltaa pitkin.

Savitaipaleella syntynyt Laila Kohonen ehti asumaan sodassa rajan taakse jääneessä Karjalassa ennen evakkomatkaa vajaat kolme vuotta. Hän opiskeli Turun opettajakorkeakoulussa luokanopettajaksi.

Tammelaan hän muutti saatuaan 1962 miehensä Jorma Kohosen kanssa paikan Susikkaan koulusta, jonka suljettua ovensa työura jatkui Tammelan koulukeskuksessa.

Kuvataiteellakin paikkansa 

Laila Kohonen kirjoitti kirjojaan vuonna 1993 koittaneisiin eläkepäiviinsä asti vapaa-ajallaan.

− Kirjoittaminen kävi opettajana toimiessa päinsä ihan hyvin, mutta perheen osalta koen edelleen huonoa omaatuntoa. Tämä on asia, josta olemme puhuneet usein lastenni kanssa, eikä minua sen suhteen kukaan muu ole syyllistäneet kuin minä itse.

Hänen puolisonsa Jorma Kohonen tuli tunnetuksi tuotteliaana kuvataiteilijana, joka kuului pitkään muun muassa kuvataideyhdistys Kuhankosken Killan kantaviin aktiiveihin. Kokonaan sivulliseksi siltä saralta ei Laila Kohonenkaan ole jättäytynyt.

− Lähinnä piirsin ja tein veistoksia osallistuen myös Kuhankosken Killan sekä Viipurin taiteilijoiden näyttelyihin. Se on tarjonnut hyvän purkautumisväylän itseilmaisulle tilanteissa, joissa kirjoittamisen vaativa sitoutuminen on tuntunut liian raskaalta.

Kotipiha tärkeä henkireikä

Kirjoittaminen antoi Laila Kohoselle tärkeää elämänsisältöä myös hänen jäätyään leskeksi vuonna 2008. Huomionosoituksena kirjailijantyöstään hänelle on myönnetty vuonna 1982 Suomen Nuorisokirjailijoiden vuosittain korkeatasoisesta lastenkirjasta jakama Arvid Lydecken tunnustus.

Laila Kohonen on opittu tuntemaan mitä moninaisimpiin rientoihin osallistuneeksi henkilöksi. Sitten korona sotki hänenkin kuvionsa.

−Ei tässä nyt kuulu oikein mitään. Onneksi on tuo kotipiha puutarhoineen ja ympäröivine luontoineen olemassa. Asia, jonka tärkeyttä kesä vielä erityisesti korostaa.

Teksti ja kuva Erkki Kuronen